Tun­kei­li­joil­le tuomiot kä­rä­jil­tä

Oulun käräjäoikeudessa jaettiin tiistaina tuomioita sotkuisessa väkivaltavyyhdessä.

Oulun käräjäoikeudessa jaettiin tiistaina tuomioita sotkuisessa väkivaltavyyhdessä.

Vuonna 1983 syntynyt oululaismies sai yhden vuoden kahdeksan kuukauden vankeustuomion muun muassa törkeästä kotirauhan rikkomisesta, törkeästä pahoinpitelystä, vapaudenriistosta ja ryöstön yrityksestä.

Hän tunkeutui erään miehen asuntoon helmikuussa 2010 Oulussa lyömällä oven avannutta toista miestä kasvoihin niin, että mies kaatui.

Tämän jälkeen hän vaati asunnon haltijaa maksamaan rahaa tai hän ampuu. Hänen kanssaan asuntoon tunkeutuneet vuonna 1984 ja vuonna 1985 syntyneet oululaismiehet saivat puolestaan kolmen kuukauden ehdolliset tuomiot.

Muutamaa viikkoa myöhemmin vuonna 1983 syntynyt mies kaatoi yhdessä vuonna 1988 syntyneen miehen kanssa kolmannen miehen maahan ja potki vartaloon sekä päähän. Vuonna 1988 syntynyt mies sai käräjäoikeudelta viisi kuukautta vankeutta.

Vuonna 1983 syntynyt mies pakotti vielä saman vuoden kesäkuussa miehen auton kyytiin, joka vei kyyditettävän eräälle asunnolle.

Asunnossa mies pahoinpideltiin muun muassa pesäpallomailalla, puukolla ja tupakalla. Sen tekijä sai tuomion jo aiemmin.

Nyt tuomittujen lisäksi oikeudessa syytettiin erilaisista rikoksista seitsemää muuta henkilöä, mutta syytteet hylättiin muun muassa näytön puutteen vuoksi.

Ilmoita asiavirheestä