Arabimaailmassa kuri on kova ja demokratia tuntematon käsite. Tunisian yksinvaltaisen johdon nopea kaatuminen enteilee kuitenkin sitä, että uusi aika saattaa tehdä tuloaan myös arabimaissa.
"Jasmiinivallankumoukseksi" ristitty, elintarvikkeiden hinnankorotuksista lähtenyt kansalaisliikehdintä alkoi Tunisiassa joulun alla. Kansalaiset eivät tyytyneet itsevaltaisten johtajien kosmeettisiin myönnytyksiin vaan pakottivat ensin presidentin maanpakoon perjantaina ja vallan kaapanneen pääministerin eroamaan lauantaina.
Avainkysymys kuuluu, tyytyvätkö tunisialaiset tähänkään ja kaappaako armeija vallan kaaoksen estämiseksi. Jatkon kannalta on ratkaisevaa myös se, nouseeko yksivallan tilalle maltillisia voimia vai islamilaisia ääriryhmiä. Kehittyneimpiin arabimaihin kuuluvassa Tunisiassa uskonnollinen fundamentalismi ei ole ollut vahvoilla.
Tunisian kumous toistaa Itä-Euroopassa 1980-luvun lopulla ja entisen Neuvostoliiton alueella 2000-luvun alussa nähtyjen kansannousujen kaavaa. Monien arabimaiden itsevaltaiset ja kovaotteiset johtajat seuraavat varmasti sydän kylmänä runsaan kymmenen miljoonan asukkaan Tunisian tapahtumia.
Tunisia on tunnettu tähän asti arabimaailman "onnellisina kasvoina" ja turistikeitaana. Siksi kumous juuri siellä on yllättävä. Samantyyppisiä levottomuuksia on ollut samaan aikaan myös Algeriassa. Jos valta kaatuisi sielläkin, äärivoimien valtaannousun uhka olisi paljon suurempi.
Tunisian levottomuudet tuottavat päänvaivaa myös Yhdysvalloille, jolle Algeria ja Tunisia ovat tärkeitä liittolaisia terrorismin vastaisessa taistelussa. Yhdysvallat yritti viedä Irakiin demokratiaa pistimien kärjissä, huonoin tuloksin.
Demokratian esiinmarssi arabimaissa niiden omien kansalaisten voimin olisi tervetullutta niin Yhdysvalloille kuin Euroopalle, mutta jos se toisi valtaan kiihkoislamilaisia voimia, olisi jouduttu ojasta allikkoon.