Pohjoinen ulottuvuus on kuulkaa hyvä mantra. Toiset sitä inhoavat. Olkoon EU-jurnutusta, on siinä perinteistä perusteellisempaakin perää.
Englantilaisjohtoiseksi (Nigel Charnock) Ari Tenhulan jälkeen pikku hiljaa muokkautuvan Helsingin kaupunginteatterin tanssiryhmän ainoa tämän kevään ikioma uutuusilta hyppää housuihin, missä suomalaiskoreografi tarkasteli pohjoista tartuntalainojen suloseutuna. Seutuna missä mallit "Intiasta Brasiliaan" clashillisinekin äänenpainoineen uppoavat kuin veitsi voihin.
Yhteisotsakkeen saaneen kokonaisuuden toinen, norjalaislähtöinen tanssiteospuolisko on karusti herkempää: Huminan, ropinan ja iskelmä-laulelman täyttämää mollivoittoa, joka ei kuitenkaan säilyttänyt ensi-illassa esiteltävää sielunsa haavoittuvuutta loppuun asti, vaan nuljahti lavalauantailta maistuvaksi kertomukseksi.
Ei silti, norjalaisen Jo Strømgrenin koreografia nimenomaan kyllä näyttää, että he osaavat tanssia erilaisin nyanssein ja eri tyyein: Patetian patsastelusta alkaen. Haistettavaksi tuntuu työntyvän jopa norjalaisen kuvanveistäjän Gustav Vigelandin henki.
Taisin odottaa Strømgrenin jäljiltä ryhmältä miltei mahdottomia, sen perusteella, mitä hän on rakennellut koreografina ja mitä teoksista on esitettäessä tullut. Ja kuitenkin on niin pienestä Puolimatkassa Reykjavikiin -teoksessa kiinni, että tämän miesten ja naisten, hiljaisuuden ja ääneen purkauksien toivoton kipinä näyttää sen, että on toivotonta eikä vain totea toivottomuutta.
Puolivälissä Reykjavikiin liutaan roolityöskentelyssä pitkällekin persoonaan niin kuin Kaisa Torkel tai Inka Tiitinen.
Strømgrenin teoksessa ryhmässä on mukana kaksi vierailijaa Nomadi tuotannon Jyrki Karttunen ja Ninu Lindfors, joka on muun muassa Oulussakin nyt keväällä vierailevan Täydenkuun tanssit ja Zodiak-osatuotanteisen Jenni Kivelän Kukkia - sidontaa -teoksen yksi neljästä tanssijasta.
Karttunen myös "tähdittää" Kai Lähdesmäen, Janne Marja-ahon, Unto Nuoran ja Tove Wingrenin ohella Yhteentörmäys=Clashia. Taatusti uutta katsojakuntaa kutkuttava teos vain odottelee täyden leikkimielen kukkaan puhkeamista. Loppukohtauksessa ei tarvitse edes herutella, esittävä miesnelikko painelee aivan päntiönään kauko-ohjaimia, jotka viuhuttelevat näyttämöllä heidän omia nelipyörille nostettuja pienoislättäroolikuviaan: ne kuvat jäävät säntäilystään huolimatta niin sanotusti kutakuinkin normaalikokoisen eläväkätisen naisroolilättäkuvan "varjoon".
Helsingin kansainvälisen balettikilvan yhteydessä 2001 järjestetyn koreografiakilpailun toinen sija on Arja Tiilin (s.1972) meriittilistalla toistaiseksi näkyvin paistatus. Clashista on helppo ennustaa seuraavaa.
Sekoboltsin meiningin yleisdramaturgisessa ryydityksessä on tärkeää kelaus - kaikessa muodossa. Pikakelauksen, peruutuksen ja muunnoksen raitaa saa kokea niin liike kuin ääni.
P.S. Nigel Charnock tulee Helsingin kaupunginteatteriin itse sooloilemaan maaliskuussa ja aloittaa syksyisen uutuusteoksen harjoittamisen. Kevään kuluessa tanssiryhmä ehtii vierailla Lontoossa (Sydämen äly kor. Charnock). Riikassa ja Istanbulissa viemisinä on johtajuutensa jo jättäneen Ari Tenhulan aistikas, syksyllä ensi-iltansa saanut Valotusaika. Oulun ystävyyskaupunki Leverkusen kuuluu niin ikään ryhmän vierailuesityskohteisiin.