Varkauden Teatterissa saa huhtikuun lopussa kantaesityksensä romanielämästä kertova laulunäytelmä Tumma ja hehkuva veri.
Kiba Lumbergin tekstin on dramatisoinut laulunäytelmäksi teatterinjohtaja, ohjaaja Kari Kinnaslampi, joka myös vastaa ohjauksesta.
Romanityttö Miran karhea kasvutarina nähtiin televisiossa neliosaisena tv-elokuvana loppuvuodesta 1997 Eija-Elina Bergholmin ohjaamana.
Varkauden teatterinjohtaja Kinnaslampi ja Lumberg ovat tuttuja vuosien takaa. Idea Tumman ja hehkuvan veren teatteriversiosta tuli kirjoittajalta, josta tuntui, että aika olisi nyt oikea tekstin teatteriversiolle.
Kinnaslampi kiinnostui tarinasta, koska todellisia, yliromantisoimattomia mustalaistarinoita on vähän. Näytelmän päähenkilö on rohkea ja hänen kehitystarinansa kiinnostava.
Kinnaslammen mukaan näytelmäversio on itsenäinen teos, joka ei pyri dokumentoimaan romanien tapoja. Näyttämölle päähenkilön kasvutarinaa on kevennetty ja mukaan on otettu runsaasti musiikkia. Esityksessä elää romanien rento elämäntyyli sekä reilu ja ronski huumori.