Kun kevään lämpö alkaa sulattaa talven ajan luontoa kahlinnutta lunta ja jäätä, niistä vapautuva vesi painuu hangen läpi maanpintaan. Aluksi vettä kertyy routaisen maan muodostamiin pieniin kuoppiin ja altaisiin, jotka täyttyvät sulamisen jatkuessa. Allas toisensa jälkeen alkaa vuotaa yli, kun lämmin vesi aukaisee routaisessa maassa olleita patoja.
Vesi etsii uomaansa alaspäin notkojen pohjilla ja pian vahvan lumipeitteen alle syntyy pieniä puroja, jotka sulattavat kulkiessaan lumeen tunneleita.
Vesimäärän kasvaessa tunnelin katto romahtaa ja pian kevätpuro hyppii taivasalla kuohuen ja iloisesti loristen alas mäenrinnettä.
Purot yhtyvät toisiinsa ja muutamista vesipisaroista alkanut puro muuttuu joeksi. Joki polveilee laaksoissa kohti keskusjärveä ja siitä edelleen kohti merta, minne jostain vaaran rinteessä kiven kupeesta liikkeelle lähtenyt ensimmäinen vesipisara lopulta päätyy miljoonien muiden vesipisaroiden joukossa.
Lyhimmillään ensimmäisen vesipisaran taival vaaran tai mäen laelta mereen on vain muutamia satoja metrejä, pisimmillään satoja kilometrejä.
On matka lyhyt tai pitkä, keväinen tulvapuro on talven jälkeen heräävässä luonnossa elämänvirta, joka käynnistää luonnon elintoiminnat koko kulkureittinsä varrella ja antaa ympäristölleen energiaa voittaa talven valta.
Lämpö siirtyy
veden mukana
Maankamaran ja sitä peittävän lumen lämpötila on talvella muutamia asteita pakkasen puolella. Kun päivät keväällä lämpiävät, ilman lämpö alkaa sulattaa lumikerrosta päältäpäin, mutta ei pääse tunkeutumaan lumen sisään ja maan rajaan - lumi on varsin hyvä eriste.
Pintalumen sulamisesta vapautuva vesi sitoo lämpimästä ilmasta itseensä lämpöenergiaa, jonka se lumen läpi valuessaan kuljettaa mukanaan maanpintaan. Vesi siirtää lämpöä laajalle alueelle myös vaakasuorassa etsiessään valumisreittejään.
Lämpötilaero ympäröivään lumeen ei ole suuri, mutta mitä suuremmaksi vesinorojen ja purojen vesimäärä kasvaa, sitä tehokkaammin vesi sulattaa lunta ja jäätä myös lumen muodostaman eristekerroksen alla.
Lumen tukkimat purot eivät vedä ylempää tulevia sulamisvesiä kunnolla, ja vesi leviää tulvana soille ja puronvarren metsiin. Yhtenäisenä hohtavan valkean hangen alla maanrajassa leviävä vesi sulattaa lunta altapäin tehokkaammin kuin lämmin ilma lumen pintakerrosta. Veden itseensä sitoma lämpöenergia nostaa alimpien lumikerrosten lämpötilaa. Muutamassa päivässä se nousee nollaan ja sitten hiukan lämpimän puolelle.
Maata peittänyt lumikerros muuttuu nopeasti sohjoksi ja edelleen vedeksi. Aamulla valkean hangen peittämä suo tai rantametsä saattaa illalla lainehtia suurena tulvalammikkona, jossa ei ole enää merkkiäkään lumesta!
Kevään lämmittämä vesi kulkeutuu myös lampien ja järvien jääkerroksen alle. Kun järviin on virrannut tarpeeksi suuri määrä purojen tuomaa lämmintä vettä, jääkerros alkaa sulaa tehokkaammin alta kuin päältä ja järvet vapautuvat jääpeitteestään.
Ilman sulamisvesien lumen ja jään alle siirtämää lämpöä sulaminen kestäisi jopa viikkoja pitempään kuin nyt ja kesämmekin olisi paljon lyhyempi.
Puro kuljettaa
elintärkeää happea
Kevään aurinko lämmittää lumen alta paljastuvia kallioita ja rinteitä. Koleanakin kevätpäivänä saattaa auringossa olevan tumman kiven pintalämpötila nousta kahteen- tai jopa kolmeenkymmeneen lämpöasteeseen.
Jos tuon tumman kivipinnan yli valuu viereiseen puroon pieni vesinoro, voi puroon tulevan veden lämpötila olla toistakymmentä astettakin. Paikoissa, joissa lämpimän veden noroja on paljon, puroveden lämpö on paljon korkeampi kuin läheisten, vielä jään peittämien lampien ja järvien veden.
Veden ominaisuuksien vuoksi lampien ja järvien veden lämmittäminen ylhäältäpäin on todella hidasta. Purovedet tuovat vesistöihin lämpöä ja nopeuttavat vesien lämpiämistä huomattavasti.
Pitkän talvemme vesistöihin luoma jääpeite estää vesistöjen veden hapettumisen lähes täysin. Monissa vesissä happi hiipuu talven aikana aivan eliöiden toimeentulon rajoille, joskus sen alapuolellekin.
Keväinen tulvapuro onkin monen hapen niukkuudesta kärsivän vesielävän pelastus, sillä mäenrinteitä alas virratessaan ja kuohuessaan puron vesi sitoo itseensä runsaasti happea ja kuljettaa sen mukanaan järvien jääpeitteen alle kaikkien tarvitsijoiden käyttöön.
Tulvapuron veden aiheuttama lämpötilan ja happipitoisuuden nousu käynnistävät elämän vesissämme.
Veden eläimet
ja kasvit heräävät
Metsistä puroon valuvaan veteen on liuennut myös ravinteita. Kun sohjopadot ja muut esteet levittävät puron ajoittain ympäröiviin metsiin tai soille, ravinteet kulkeutuvat sinnekin ja lannoittavat muuten ravinteiden niukkuudesta kärsiviä alueita.
Tulvavesien tuoman lämmön myötä purojen rantavesiin ilmaantuu uusia vihreitä kasvien lehtiä ja ensimmäiset rentukat aukaisevat keltaiset kukkansa.
Vedessä eri kehitysasteina talvehtineet hyönteiset alkavat kehittyä. Vesiperhosten toukat hakeutuvat rantakiville ja muuttuvat aikuisiksi perhosiksi. Rantojen läheisillä kosteikoilla munina talvehtineet hyttyset kehittyvät tulvan myötä toukiksi ja pian niitä ui jäistä vapautuneissa vesissä miljardimäärin. Lähteikköjen roudattomassa pohjamudassa talvehtineet sammakot nousevat piiloistaan lämmenneisiin puroihin ja kokoontuvat sopiville kutupaikoille jatkamaan sukuaan.
Talven jäänalaisessa pimeydessä miltei paikoillaan kyyhöttäneet kalat alkavat innolla etsiä ruokaansa ja niiden kasvu jatkuu.
Osa kalalajeista nousee tulvaisiin puroihin kutemaan jo ennen, kuin järvet ovat luoneet jäänsä. Kaikkialla vedessä käy kuhina, kun siinä elävät ja lisääntyvät eläimet yrittävät vallata oman elintilansa lämpiävissä rantavesissä ja puronsuissa.
Tulvapuro sykkii elämää myös vedenpinnan yläpuolella.
Majava korjailee patojaan ja varastoi osan kevättulvasta pesänsä turvaksi rakentamaansa lampeen.
Monet muutoltaan palaavat vesilinnut valitsevat pesäpaikkansa tulvalammen reunalta. Niin puronvarsilla kuin tulvaluhdilla pesii myös oma kahlaajalajistonsa.
Muutoltaan Afrikan ikuisesta kesästä palaavalle kalasääskelle kevättulvainen puro on myös elintärkeä, sillä sääski käy sukeltamassa tarvitsemansa kalat sulista tulvavesistä niin pitkään, kun jääpeite kahlitsee sen kesäiset saalistusvedet.