Kun kääntyy kasitieltä Rahjan satamaan, ja siitä vähän matkan päästä vasempaan, päätyy ison hiekkadyynin juurelle. Kengät pois ja mäen yli, muutama kymmenen metriä metsässä, ja edessä avautuu hämmentävän kaunis näkymä. Tulvavesien syömän, korkean hiekkaseinän juurella kiemurtelee Siipojoki kohti merta. Vaatimattoman kauniina näin kuivalla kesällä, mutta kuitenkin.
Hiekkaperäisessä maastossa jokiuoma muuttaa hiljalleen muotoaan, etsien itselleen parempia reittejä kulkea. Melkein koko ikänsä Siipojoen varressa asunut Alpo Siipo muistaa, kuinka poikasena verkkoja pidettiin suistossa ja veneelläkin kärsi ajaa niiden yli. Nyt on turha enää haaveilla verkkojen tai minkään muunkaan upottamisesta, niin vähäksi on vesi käynyt.
Siipojoen vesi on kuin seireeni, kimmeltää kuin kulta, mutta osaa olla myös petollinen.
Alpo Siipo on huolissaan. Jos asialle ei pian tehdä jotain, joki oikaisee kohta suorinta tietä mereen. Siitä hiekkamäärästä menee kyllä satamakin pilalle.
Seuraavan kerran, kun suuntaa Hiekkasärkille aurinkoa ottamaan, kannattaa harkita hieman edemmäksi ajamista. Siipojokisuistossa ei ole jäätelökioskia, mutta omaa rauhaa sitäkin enemmän.
"On se tuo vesi sellainen elementti, ettei siihen koskaan kylly", Alpo Siipo sanoo. Kannattaa uskoa.
