Georgian presidentin Mihail Saakashvilin uhkapeli antoi Venäjälle valtin käteen pysäyttää sotilasliitto Naton laajeneminen Kaukasuksen suunnalla. Venäjä tarttui hanakasti tilaisuuteen.
Kun georgialaisjoukot aloittivat viime viikolla Etelä-Ossetian kapinamaakunnassa yllättävän kurinpalautusoperaationsa, se sysäsi liikkeelle arvaamattoman tapahtumaketjun. Siitä on seurannut paljon inhimillistä kärsimystä ja taloudellisia menetyksiä. Poliittisesti Etelä-Kaukasuksen pattitilanne on entistäkin syvempi. Idän ja lännen suhteissa on astuttu muutama askel taaksepäin. Miten monta, se nähdään myöhemmin.
Sotatoimet, monenkeskinen diplomatia ja propaganda olivat maanantaina täydessä vauhdissa. Paluu viikon takaiseen lähtöruutuun näyttää mahdottomalta. Georgia voi unohtaa haaveet Etelä-Ossetian ja Abhasian maakuntien paluusta valtioyhteyteensä. Maakunnat ovat harmaata vyöhykettä ilman selkeää statusta hamaan tulevaisuuteen. Etelä-Kaukasian status quo lienee muutenkin pitkälti määritelty. Sen takeena ovat Venäjän asevoimat ja poliittinen tahto.
Georgian johto epäonnistui Etelä-Ossetiassa pahoin. Sen seikkailupolitiikan järjellisyyttä pohditaan pitkään, eikä vähiten Georgiassa. Yllätys oli kuitenkin myös Venäjän sotilaallisten vastatoimien laajuus, nopeus ja päättäväisyys. Valmiudet olivat tietenkin koko ajan olemassa, mutta poliittinen ratkaisu näytti olleen Kremlissä valmiina.
Georgia halusi luultavasti sitoa Etelä-Ossetian tilanteen entistä tiukemmin kansainväliseen yhteyteen. Venäjä tuskin kuitenkaan hyväksyy sodan jälkeen alueelle edes kansainvälisiä kriisinhallintajoukkoja. Sen omat joukot jatkavat maakuntien - myös tilannetta hyödyntäneen Abhasian - "rauhanturvaajina". Venäjä hyötyy sikäli, että Naton jäseneksi haluava Georgia pysyy valtiona ja maa-alueeltaan epäyhtenäisenä. Samalla Etelä-Ossetian levottomuudet pysyvät kurissa Venäjän rajojen ulkopuolella.
Venäjälle lienee tärkeintä, että Naton laajennus näyttää ajautuneen Kaukasuksella umpikujaan. Se on Yhdysvaltain tappio, mutta myös Georgia näyttää menettäneen tilaisuutensa ainakin joksikin aikaa. Presidentti Mihail Saakashvili olisi tarvinnut Naton turvatakuita juuri nyt, mutta sellaisista ei ollut tietoakaan.
Lännen tuki Georgialle - muttei ehkä niinkään presidentti Saakashvilille - voi rajoittua muutamiin lausuntoihin ja symbolisiin eleisiin. Venäjän sotilastoimia on jo moitittu Naton suulla ylimitoitetuiksi. Yhdysvallat puolestaan kuljetti georgialaisia sotilaita Irakista takaisin kotimaahansa, jotta nämä voisivat osallistua sen puolustukseen.
Tilanne ja lännen asenne muuttuvat olennaisesti vakavammiksi, jos Venäjän joukot jatkavat etenemistä kohti Georgian pääkaupunkia Tbilisiä. Se merkitsisi Georgian suvereniteetin täyttä tumppaamista ja ilmeisesti paljon lisää siviiliuhreja.
Saakashvili väitti jo Venäjän haluavan vaihtaa Georgian hallituksen, ja lienee siinä oikeassa. Venäjä pyrkii epäilemättä heikentämään hänen asemaansa, mutta siviilien tahallinen suora pommittaminen Kaukasuksella palvelisi tuskin kenenkään etuja. Venäjälle lienee sotilaallisesti ensisijaista heikentää Georgian armeijan toimintakykyä niin, ettei se pysty enää uhkaamaan pohjoisrajalle sijoittuvia maakuntiaan. Venäläisjoukkojen on kerrottu edenneen Etelä-Ossetian rajalta syvemmälle Georgiaan, minkä se tietysti itse kiistää.
Presidentti Dmitri Medvedev on jo soittanut muun muassa kollegalleen Tarja Haloselle. "Koviksen" rooli Kaukasuksella on varattu pääministeri Vladimir Putinille.