Paperin ja rajavartijoiden lakot vauhdittivat nyt pohdintaa siitä, mikä on suomalaisen sopimusyhteiskunnan ja keskitettyjen tuloratkaisujen tulevaisuus. Valtiovarainministeri Antti Kalliomäkikin on sen verran huolissaan, että ilmoitti kutsuvansa syksyllä työmarkkinajärjestöt neuvonpitoon työllisyyden parantamisesta ja sopimusyhteiskunnan tulevaisuudesta.
Valtion rahakirstun vartijan mielestä ammatti- ja työnantajaliitot eivät äskeisellä kierroksella sitoutuneet riittävästi tulopoliittiseen kokonaisratkaisuun. Kalliomäen mielestä se, että viime sopimuksen ulkopuolelle jäi vahvoja toimialoja osoitti, että jatkossa tarvitaan vahvempaa sitoutumista.
Näkymät pukkaavat hikeä Kalliomäen otsaan. Paperin kiistan kansantalouteen aiheuttama notkahdus sai rahaministerin varoittamaan, että jos sama meno jatkuu, hyvinvointivaltion palvelut rapautuvat pikkuhiljaa.
Mutta on taustalla muutakin. Kyseessä saattaa olla myös Kalliomäen oma poliittinen arvovalta. Joidenkin muistissa on hyvin se, miten Kalliomäki vuosi sitten otti vankasti kantaa keskitetyn tuloratkaisun puolesta. Hän ajoi sitä poikkeuksellisen voimakkaasti koko arvovallallaan.
Toki rahaministerin kuuluu puolustaa tupoa sopimusyhteiskunnassa ja hallituksessa, joka vannoo kolmikannan nimeen. Ja kun hallitus avittaa tuloratkaisua veronkevennyksillä, sillä on oikeus odottaa, että järjestöt pitävät huolen omasta osuudestaan.
Kalliomäki kuitenkin pani uhkarohkeasti kaikki yhden kortin varaan aivan avoimesti. Hän otti tietoisen riskin. Tapahtumien kulku osoittaa, että melko lähellä oli jopa se, etteivät metsätyönantajat pudottaneet Kalliomäkeä poliittiseen kriisiin. Olihan paperin kiistassa monia uusia elementtejä aina massiiviseen työsulkuun asti.
Siksi ei ole ihme, että Kalliomäki haluaa istuttaa työmarkkinajohtajat saman pöydän ääreen. Ministeri haluaa saada selvyyden siitä, missä oikein mennään ja mitä ajatellaan. Ennen kaikkea Kalliomäki halunnee varmistaa, onko asenteissa jotain uutta ja mitä ylipäätänsä sopimusyhteiskunnan tulevaisuudesta ajatellaan.
Kuin huomaamatta ministeri voi siinä kiillottaa omaakin kuvaansa keskustelujen lomassa.
Yhteinen tilannearvio on enemmän kuin paikallaan. Jos sillä vielä voidaan tervehdyttää osin tulehtuneita tunteita, sitä parempi. Työllisyyttä ei kuitenkaan paranneta sillä, että työmarkkinapamput istuvat hetkeksi rahaministerin johdolla saman pöydän ääreen ja toistelevat tapaamisen jälkeen vanhaa mantraa sopimusyhteiskunnan tärkeydestä ja vannovat yhä tupon tärkeyden nimeen.
Kalliomäen kannalta hieman kiusallista on se, että syksyn tapaamiseen on julkisuudessa jo nyt ladattu mittavat odotukset. Odotetaan ehkä suurta poliittista spektaakkelia. Sitä ei ole tulossa.
Mutta Kalliomäki on pitkälti itse synnyttänyt odotusarvot. Edessä oleva palaveri tuli yllätyksenä jopa työmarkkinajärjestöille. Kalliomäki ei ollut viestinyt siitä etukäteen järjestöille, vaan asia pulpahti päivänvaloon tiedotustilaisuudessa elokuun alussa, kun valtiovarainministeri kertoi julkisuuteen omasta budjettiesityksestään.
Ministeriön budjettipapereissa on maininta siitä, että työllisyyskysymystä varten asetetaan valtion ja osapuolten työryhmä. Se ei vielä herättänyt järin suurta huomiota. Mutta kun Kalliomäki kertoi haluavansa kolmikannan pian koolle arvioimaan työmarkkinoiden toimivuutta ja työllisyyden kasvun turvaamista, julkisuus nostatti odotukset.
Samalla kun ministeri oli avoin ja kertoi tapaamisesta, hän osaltaan lisäsi odotusarvoja.
Kun rahakirstun vartijan kutsu kuului, niin työnantajien kuin työntekijäjärjestöjen edustajat ottivat sen kohteliaasti vastaan. Keskusteluja pidetään tarpeellisina, todettiin molemmista leireistä.
Siitä, mitä julkisuuteen ei sanottu, muistutaan kernaasti kulissien takana: sopimusasioista neuvotellaan kahdenvälisesti. Hallitusta ei päästetä jatkossakaan mestaroimaan osapuolille kuuluvia asioita. Madonluvut ovat tylyn kylmät Kalliomäellekin sen suhteen, ettei hallitus voi lähteä sanelemaan järjestöille uutta sopimuspolitiikkaa.
Tämänkään vuoksi tapaamiseen on turha ladata suuria odotuksia. Pienillä askelilla on kovin vaikea tehdä suurta vallankumousta.
Syksyn keskusteluilta lienee lupa odottaa lähinnä japanilaistyyppistä laatupiirikeskustelua. Sen tärkeys on siinä, että käydään yhdessä läpi eri osapuolten tilannearvio kaiken koetun jälkeen.
Seuraavaan tupo-kierrokseen on aikaa on kaksi vuotta. Ihan vielä tuskin saadaan aikaan suurta nytkähdystä siinä, miten sopimusjärjestelmää kehitetään. Väistämätön tosiasia kyllä on, että jatkossa liitoille ja paikallistason ratkaisuille on annettava lisää pelivaraa ja että keskusjärjestöjen sopimukset on tehtävä nykyistä väljemmiksi.
Niinpä tupoonkin on kirjoitettu se, että osapuolet pyrkivät kehittämään sopimusjärjestelmää niin, että otetaan huomioon paikallisen sopimisen parantaminen. Ennen merkittävää etenemistä osapuolten näkemyseroissa pitää vain tapahtua selvä lähentyminen. Jos edistystä ei tapahdu kahden vuoden sisällä, seuraavaa keskitettyä tuloratkaisuakaan ei synny, sanotaan jo nyt.
Mutta silloin kun tätä pohditaan, maassa on eriniminen valtiovarainministeri. Nyt Kalliomäki kuitenkin tarvitsee tietyt tuenilmaukset ja vakuutukset.