Pörssiyhtiöt julkaisevat keskiviikkona kilvan osavuosikatsauksiaan. Aamulla tuloksia kuultiin Outokummulta, Rautaruukilta, UPM:ltä ja Fortumilta. Outokumpu ja Rautaruukki syvensivät tappiollisia lukujaan, mutta energiayhtiö Fortum melkein kaksinkertaisti tuloksensa. UPM:n voitto puolittui.
Outokummun tappio ennen veroja oli 134 miljoonaa euroa loka-joulukuussa. Tappio oli vuotta aiemmin 86 miljoonaa. Outokummun liikevaihto koko viime vuonna oli reilut 5 miljardia euroa.
Ruostumattoman teräksen peruskysynnässä ei ole näkyvissä muutosta, mutta Outokummun tilauskertymä on alkuvuonna ollut rohkaisevaa, yhtiö arvioi. Toimitusmäärien arvioidaan olevan alkuvuonna korkeammalla tasolla kuin viime vuoden lopulla.
Fortum paransi tulostaan reippaasti
Energiayhtiö Fortum paransi tulostaan reippaasti loka-joulukuussa. Yhtiön tulos ennen veroja nousi 532 miljoonaan euroon edellisvuoden 285 miljoonasta eurosta.
Liikevaihto kuitenkin supistui edellisvuoteen verrattuna.
Fortumin toimitusjohtajan Tapio Kuulan mukaan sähkön kysyntä laski loppuvuonna Pohjoismaissa, mutta kasvoi hieman Venäjällä.
Fortumin hallitus esittää, että osinko pysyy ennallaan yhdessä eurossa osakkeelta.
Rautaruukin tulos edelleen tappiolla
Rautaruukki ryhtyy tavoittelemaan selvää tulosparannusta teräsliiketoiminnassaan. Yhtiö julkisti keskiviikkona suunnitelman, jonka mukaan teräsliiketoiminnan yksikkö Ruukki Metals tavoittelee 50 miljoonan euron vuotuista tulosparannusta. Aikataulu on tiukka, täysimääräisenä tulosta pitäisi syntyä jo ensi vuonna.
Säästöä yhtiö etsii muun muassa kiinteiden kustannusten alentamisella, tehostamalla toimintamalleja ja kasvattamalla kustannusrakenteen joustavuutta. Kiinteisiin kustannuksiin luetaan esimerkiksi palkat, rakennusten vuokrat ja laitteet.
Juuri teräsliiketoiminnan tappio rasitti Rautaruukin loppuvuoden tulosta. Yhtiön tappio loka-joulukuussa syveni 50 miljoonaan euroon edellisvuoden 12 miljoonasta.
Tälle vuodelle Rautaruukki odottaa viiden prosentin kasvua liikevaihtoon. Yhtiö odottaa myös liikevoiton paranevan tänä vuonna.
Rautaruukki esittää osingoksi 0,50 euroa, kun vuosi sitten yhtiö jakoi osinkoa 0,60 euroa osakkeelta.
UPM puolitti voittonsa ja nostaa osinkoaan
UPM:n loka-joulukuun voitto ennen veroja kutistui lähes puolella. Voittoa kertyi 94 miljoonaa euroa kun se vuotta aiemmin oli 173 miljoonaa.
Toimitusjohtaja Jussi Pesonen kertoi, että UPM onnistui kattamaan kustannusten kasvua nostamalla hintoja. Näkymät alkaneella vuodelle ovat Pesosen mukaan melko vakaat. Viime vuoden suurhanke oli Myllykoski-kauppa, jonka hyödyt alkavat Pesosen mukaan näkyä nyt alkuvuonna.
Osinko nousee viidellä sentillä 60 senttiin.