Sopu Etelä-Suomen maatalouden kansallisen tuen jatkamisesta vaati pitkiä neuvotteluja, mutta takarajalla ei vielä oltu. Sopimus ylittää sietokynnyksen vain niukasti. Yksityiskohtia on vielä hiottava.
Neljä vuotta on näkökulmasta riippuen pitkä tai lyhyt jakso. Suuriakin investointeja vaativassa maataloudessa joudutaan usein tekemään päätöksiä paljon pitemmällä aikajänteellä. Etelä-Suomen maataloudella on nyt joka tapauksessa tiedossa neljän vuoden tuloraamit, kun vakavien vaikeuksien tuen jatkamisesta sovittiin Luxemburgissa maatalousministeri Juha Korkeaojan ja EU:n maatalouskomissaarin Franz Fischlerin johtamissa neuvotteluissa vuosiksi 2004-2007.
Neuvottelut Suomen liittymissopimuksen 141-artiklan jatkamisesta tiedettiin ennalta raskaiksi, ja sitä ne olivat. Silti voi kysyä, antoivatko Suomen neuvottelijat periksi liian aikaisin ja liian helposti. Takaraja oli edessä vasta vuodenvaihteessa. Arvostelua tulee varmasti herättämään se, että neljän vuoden kuluttua artiklan jatkosta on taas edessä tiukkuudeltaan ennalta arvaamaton neuvottelukierros. Pääministeri Matti Vanhanen tosin tuki maatalousministeriä ja vakuutti, että pitempiaikaista ratkaisua ei ylipäätään ollut mahdollista saavuttaa. Korkeaojan neuvottelema ratkaisu edustaa siis koko hallituksen kantaa.
Tuen vuosittainen aleneminen kolmella prosentilla sekä ympäristötukeen liittyvälle kasvinviljelyn kansalliselle tuelle asetetut tiukat rajat 141-alueella heikentävät väistämättä useiden erikoiskasvien viljelyedellytyksiä.
Vaikka 141-artikla ei koske pohjoisen viljelijöitä, myös täällä oli toivottu vilpittömästi hyvää neuvottelutulosta. Pienessä kansantaloudessa maatalous on kokonaisuus, jonka yhden osan nilkutus painaa koko elinkeinoa. Vakavien vaikeuksien tuki koskee lukumääräisesti noin puolta Suomen maatiloista. Jos niin suuri osa maataloudesta voi huonosti, se vaikuttaa myös varsinaisen viljelyn ulkopuoliseen elintarvikeketjuun.
Tuottajajärjestöille tänään neuvottelutulosta esittelevä maatalousministeri ei varmasti pääse helpolla. Viljelijäjärjestöt ja hallitus joutuvat neuvottelemaan muun muassa siitä, miten tuotekohtaiset katot kehittyvät. Ratkaisu tehtiin vasta kokonaissummasta ja 141-päätös on asettanut aiemminkin eri tuotteille erilaisia rajoja.
Suomalaiset viljelijät haluavat, että jatkossakin olisi kannustimia tuotantoon. Nyt tulot tulevat yhä enemmän pinta-alojen ja investointitukien kautta. Investoimalla ei juuri voi muuttaa pohjoisia olosuhteita. Yhtä osaa, ympäristötukien kasvua, voidaan toki pitää yhteisen luonnon kannalta hyvänä. Maatalouden kuormittavuuden vähennys on myös elinkeinon julkisuuskuvan kannalta myönteistä.
Unionin laajeneminen näkyi nyt konkreettisesti maatalousratkaisussa. Se sattui ensimmäiseksi Suomen kohdalle. Niinpä monien jäsenmaiden maatalouden edustajat vahtivat keskusteluja tiukasti. Muun muassa Ruotsin viljelijät viestittivät EU:n neuvottelijoille, että Suomen maksama kansallinen tuki ei saa vääristää alan kilpailua. Se on ylimitoitettua huolehtimista. Suomessa tuotetaan likimain sen verran kuin kulutetaankin. Vientiin täältä liikenee tuotteita vähemmän kuin meille tuodaan.
Tilakoon kasvu jatkuu. Se on ollutkin EU:n tavoitteena. Yhä useammat jo tähän mennessä kannattavuuden rajoilla keikkuneet tilat lopettavat. Myöskään ikääntyvät, lopettamista punninneet viljelijät tuskin innostuvat odottelemaan, mitä vuoden 2007 jälkeen on tulossa.