Tuoreiden tilastojen mukaan tuloerojen kasvu on Suomessa lähes pysähtynyt. Tuloerotkin voivat olla oikeudenmukaisia, mutta leveää kuilua ei pidä päästää syntymään.
Tuloerot ovat politiikan polttoainetta. Päättäjille ei ole kunniaksi, jos tuloerojen todetaan heidän valtakaudellaan kasvaneen. Tästä syystä tulonjaon muutoksista esitettyjä tilastojakin halutaan lukea eri tavoin. Tuloksiin ja tulkintoihin puolestaan vaikuttaa se, minkä mittainen jakso tarkasteluun nostetaan.
Tilastokeskuksen viime viikolla julkaisemista EU:n tulo- ja elinolotilastoista voi yksiselitteisesti lukea sen myönteisen tiedon, että tuloerot ovat Suomessa edelleen Euroopan keskitasoa pienemmät. Näin on siitä huolimatta, että Suomessa tuloerot kasvoivat kansainvälisesti katsottuna nopeasti 1990-luvun lopulla.
Väestön suurituloisimman kymmenesosan keskitulot olivat vuonna 2010 Suomessa 5,3-kertaiset pienituloisimpaan kymmenesosaan verrattuna. Ero kuulostaa leveältä, mutta suurten tuloerojen maissa erot ovat yli kymmenkertaiset.
Samoista tutkimustuloksista voi lukea myös sen, että tuloerot kasvoivat Suomessa edelleen vuosijaksolla 2000 – 2011 – tosin vain lievästi, mutta kuitenkin.
Se on selvää, ettei 2000-luvun päättäjiä saa tuoreiden lukujen perusteella kovin kiperään kiipeliin. Tilastotietojen käyttöä poliittisen nuijintaan jarruttaa myös se, että vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä hallitusvastuuta on Suomessa kantanut neljästä suurimmasta puolueesta kolme: kokoomus, SDP ja keskusta.
Vuosituhannen alussa hallituksessa oli myös vasemmistoliitto, jossa tuloerojen kasvulle on perinteisesti heristetty sormea.
Eurooppalaisessa vertailussa Suomen paikka on siinä osassa taulukkoa, jossa meidän kuuluukin olla. Korkeiden tuloerojen maita ovat esimerkiksi kolme Baltian maata, Bulgaria, Espanja, Portugali ja Kreikka. Niissä tuloeroja selittää ennen kaikkea matalimpien palkkojen pienuus.
Ainakaan neljän viimeksi mainitun maan perusteella tuloerojen kasvattamista on vaikea nähdä purevaksi keinoksi, jolla talouskasvuun saataisiin vauhtia. Tuloerojen kasvu ja talouskasvu liittyvät kyllä tilastojenkin perusteella yhteen, mutta ei niin, että tulokuilut edistäisivät kasvua, vaan niin, että talouskasvu tapaa lisätä tuloeroja. Kun talouskasvu laantuu tai kääntyy taantumaksi, tuloerohaitari yleensä vetäytyy kasaan.
Merkillepantavaa on, että tuloerojen kavennuksessa kovimmat urakat Suomessa tehtiin vuosikymmeniä sitten, 1960-luvun puolivälistä 1980-luvulle. Tuota muutosta eivät selitä pelkästään talouden nousu- ja laskukaudet, joita kumpiakin jaksoon osui.
Liian suuret tuloerot luovat yhteiskuntaan jännitteitä. Kuitenkin tuloeroja myös tarvitaan. Näin jo siksi, että töiden vaatimustaso ja vastuullisuus vaihtelevat. On oikeudenmukaista maksaa vaativasta työstä parempaa palkkaa kuin pientä vastuunottoa edellyttävästä. Mahdollisuus päästä kiinni suurempiin tuloihin toimii myös yritteliäisyyden kiihokkeena.
Samaan aikaan sekä yhteiskuntarauhan ja yksilön näkökulmasta keskeistä on se, että pienituloisinkaan kansanosa ei joudu elämään päivittäisessä ahdingossa.