Kiekkotähtiä pursuava Slovakia tuskailee 2-1-voiton pelaajalistaltaan täysin tuntemattomasta Valko-Venäjästä. Yleensä heikompiaan isännän ottein jään pintaan pyyhkivä Suomen leijonaryhmä päätyy samanlaiseen maalin voittoon jalkapallostaan ja legoistaan tunnetun juuttimaan, Tanskan, kanssa.
Samaa listaa voisi jatkaa pidempäänkin.
Itävallan MM-kisojen avauspäiviä on värittänyt sama, yhtenäinen virsi: jääkiekon lilliputtimaat ovat kiusanneet isompiaan kerta toisensa jälkeen.
Ainoa poikkeus listalla on USA, joka tyrmäsi täysin väärässä sarjassa pelaavan Slovenian tyylipuhtaasti 7-0-numeroin.
Mitä ihmettä, ovatko tasoerot kutistuneet vuoden aikana näin paljon? Senhän piti mennä täysin päinvastoin, nyt kun huippumailla on mukanaan tolkuttomasti NHL-tähtipelaajia.
Vastaus ei löydy edellisen kappaleen ensimmäisestä lauseesta. Ei todellakaan.
Lähempänä totuutta ollaan, kun todetaan, että MM-kisojen alkusarjan otteluilla ei yksinkertaisesti ole juurikaan merkitystä.
Maailmasta ei löydy 16:sta tasokasta kiekkomaata, kahdeksankin löytäminen olisi jo siinä ja siinä. Tähtiluokassa kukkoilevat pelaajat eivät syty näyttämään edes puolta osaamisestaan, kun vastustaja on auttamattoman heikko, eikä ottelun lopputuloksella ole merkitystä.
Miksi joukkueita sitten on mukana niin paljon?
Vastaus.
Rahan vuoksi.
Turhien alkusarjaotteluiden pelaaminen ja joukkuemäärän ylimitoitettuna pitäminen tuottavat riihikuivaa valuuttaa. Lähes joka kevät kisojen tiliote pyörii noin 20 miljoonaa euroa plussan puolella.
Se on ihan kiva summa.
Jääkiekon suurmaiden osalta kisat alkavat kunnolla vasta puolivälierävaiheessa. Yksi ottelu, ja tulos tai ulos.
Sitä ennen on varaa pelailla käytännössä puolivaloilla, kunhan muistaa turvata oman selustansa pitämällä pikkuruiset ja keskikokoiset yhden maalin erolla takana.
Teemu Wilenius
teemu.wilenius@kaleva.fi