Valvegalleriassa tänään avautuva Oulun taiteilijaseuran näyttely on eräänlainen paraatimarssi: seuran uudet jäsenet asettavat työnsä esille. Tapa esitellä ja esittäytyä on muodostunut jo perinteeksi. Ensi kerran asialla oltiin reilu kymmenen vuotta sitten.
Oulun taiteilijaseura ottaa jäseniä kaksi kertaa vuodessa. Syksyn 2008 jälkeen jäsenyyden on saanut 17 taiteilijaa, joista tässä näyttelyssä on mukana kymmenen.
Sekin on osa perinnettä, että näyttelyyn osallistuvista muodostetaan työryhmä, joka huolehtii käytännön asioista.
Vapaat kädet
Näyttelyssä ei ole varsinaista teemaa. "Jonkinlainen punainen lanka", valokuvataiteilija Anni Kinnunen valottaa. "Kaikki ovat tarjonneet töitä toisista tietämättä. Minä olen sitten keskustellut joidenkin kanssa."
Hänen tehtävänsä on ollut olla yhteydenpitäjä, ei kuraattori, sillä tällä tulokkaiden näyttelyllä ei sellaista haluta olevan.
Vapaat kädet on periaate, josta uuden jäsenen ja yhdistyksen yhteinen taival virallisesti alkaa.
Näyttelyssä on esillä maalauksia, veistoksia ja valokuvia, maksimissaan kolme työtä per tekijä. Videoita ei nähdä, vaikka mukana on kaksikin alan taitajaa.
"Minulta ja Sara Ahteelta on esillä nyt valokuvia. Videoita ei tähän saatu", Kinnunen harmittelee.
Ahteen videotaiteeseen pääsee tosin tutustumaan samanaikaisesti Kummigalleriassa, tämän näyttelytilan seinänaapurissa.
Anni Kinnusen kolmen valokuvan muodostama teos What Goes Up Must Come Down (2008) ei ole ollut aiemmin esillä Oulussa, Pekingissä sen sijaan. Seuraavaksi se näyttäytyy maaliskuusta alkaen Aineen taidemuseossa Torniossa, jossa avautuu Rajoilla-kutsunäyttely.
Trendiä vastaan
Eräs tulokkaista on Oulussa syntynyt, Helsingissä asuva Janne Kärkkäinen (s.1981). Hän on vastannut näyttelyn kutsun ja julisteen suunnittelusta.
Kärkkäiseltä on näyttelyssä mukana työ Ei paluuta. Hän kertoo työstäneensä sitä puolentoista vuoden ajan.
"Toin mukanani iso taulun ihan mielenkiinnosta; tuleeko sen kuljetus kovinkin kalliiksi."
"Nykypäivänä ei ole enää trendikästä maalata", Kärkkäinen tuumaa katselleen vielä seinää vasten nojaavaa teostaan.
No, mikä sitten on?
"Mediataide, videotaide."
"Maalaaminen on niin hidasta, se vaatii enemmän perehtymistä", Kärkkäinen selvittää. "Maali, jota käsitellään, ei käyttäydy kuten haluaisi."
Kärkkäinen miettii pitkään, kun häneltä tivaa, miksi nuori taiteilija hakeutuu jäseneksi synnyinseutunsa taiteilijayhdistykseen, ei asuinpaikkansa. "Jäsenkriteereissä on eroa", hän naurahtaa.
Tosin Kärkkäisen sitoo Ouluun tiiviisti perhesuhteet.
"Itse asiassa paikkakunnalla ei ole väliä. Minulla on tarve kuulu johonkin yhteisöön. Se on tärkeintä. Taiteilijan työ on yksinäistä."
Janne Kärkkäinen katsoo Oulun taiteilijaseuran jäsenenä pääsevänsä mukaan toimintaan, jota yksin olisi hankala järjestää. Erityisesti yhdistyksen rooli tiedon hankkijana ja välittäjänä on hänestä merkityksellinen.
Vatupassi vakaana
Anni Kinnusella on näyttelyn synnyssä muita suurempi rooli. Hän on suunnitellut ripustuksen ja toteuttaa sen assistenttinaan Kärkkäinen ja Valveen näyttelysihteeri Jaani Föhr.
"Kun silmä oppisi sanomaan", Anni sanoo kolmikon pohtiessa taulujen korkeutta ja välejä. Ehkä ajan myötä oppiikin, mutta nyt on hyvä turvata vatupassiin ja rullamittaan.
Kinnunen kertoo ripustaneensa kaikki omat näyttelynsä, joita on kertynyt vuodesta 2005 kahdeksan.
"Taidemuseoissa ja isoissa gallerioissa taiteilijan ei onneksi tarvitse itse osallistua pipustukseen ollenkaan."
"Nosta vähän vielä", hän kehottaa Kaija Hinkulan maalauksen vasenta laitaa pitelevää Janne Kärkkäistä. "Hyvä."
Föhr tarttuu vasaraan.
Oulun taiteilijaseuran näyttely Valvegalleriassa 28.2.2010 asti.