Uudet verotiedot vahvistavat aiempaa käsitystä, että suomalaiseen yhteiskuntaan on tulossa erittäin kapea erittäin kovapalkkaisen eliitin joukko. Tilastot osoittavat, että koko 1990-luvun ajan tulonjaon eriarvoisuus on suomalaisessa yhteiskunnassa hiljakseen noussut. Kaikkein suurituloisin kymmenys kansalaisista ansaitsi vuonna 1990 alle viidenneksen kotitalouksien kaikista tuloista. Vuonna 2000 osuus oli noussut jo lähelle neljännestä.
Vastaavasti muille on jäänyt vähemmän jaettavaa. Keskituloisten osuus palkkapotista on pysynyt suhteellisesti likimain ennallaan, mutta sitä pienituloisemman kymmenyksen saama siivu kotitalouksien yhteisestä tulokakusta on säännönmukaisesti ollut laskussa tilastokeskuksen mittauksissa. Köyhin kymmenys suomalaisista ansaitsee runsaat neljä prosenttia kotitalouksien kaikista tuloista.
Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa, että rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Kehitys on ollut yleismaailmallista, ja pätee pitkälti sekä valtioiden välillä että niiden sisällä. Kansainvälisesti katsoen Suomi pohjoismaisena hyvinvointivaltiona sentään on vielä tasa-arvoisimmasta päästä. Katukuvassa näkyvät ylettömät yhteiskunnalliset kontrastit vaikkapa nyky-Venäjän tapaan ovat täällä vieraita.
Pitkäaikaistyöttömyys ja muut vaikeudet ovat silti syrjäyttäneet suuren joukon suomalaisia ilmeisen pysyvästi tilanteeseen, jossa toimeentulo on hyvin niukkaa ja pitkälti yhteiskunnan avustusten varassa. Leipäjonoista ja roskakorien penkomisesta on tullut osa suomalaista todellisuutta, ja siihen on turruttu jo liikaakin. Köyhyys on samalla passivoivaa.
Tällä viikolla julkaistut tuoreimmat verotiedot kertovat kuitenkin muutoksesta aivan toisessa päässä, ylimmässä tuloluokassa ja sen terävimmässä kärjessä. Kyse on nimenomaan palkkatuloista, ei satunnaisista yrityskauppa- ja vastaavista tuloista, jotka vaihtelevat vuodesta toiseen. Takavuosina tilastojen kärkeen nousseet it-miljonäärit ovat siitä hyvä esimerkki.
Pakkaa hämmentää etenkin Nokia, jonka johtajien palkkaus optioineen liikkuu aivan eri sfääreissä kuin muun suomalaisen yrityselämän. Nokian pääjohtajan Jorma Ollilan ansiotulot viime vuodelta olivat lähes 14 kertaa suuremmat kuin metsäjätti UPM-Kymmenen pääjohtajan Juha Niemelän. Tähän väliin mahtuu parikymmentä muuta nokialaista, joiden ansiotulot ovat korkeampia kuin minkään muun suuren suomalaisyhtiön ylimmällä johdolla.
On selvää, että maailmanlaajuinen Nokia on suomalaisessa yrityskentässä aivan oma lukunsa. Yhtiöllä on palkkapolitiikkaansa ilmeiset perusteet, joista tärkein lienee osaavien johtajien pitäminen korkean verotuksen Suomessa. Nokian vertailukohteina ovat maailman, eivät Suomen suuryritykset, ja palkkioperusteet katsotaan sen mukaan.
Silti Suomen sisällä katsoen tilanne on hämmentävä. Tähän ei ole totuttu. Muiden yhtiöiden johto osaa vetää tilastoista omia johtopäätöksiään, samoin kaikki ne, jotka vasta ovat uraansa aloittelemassa. Ei pidä paljon ihmetellä, miksi Nokia houkuttelee työnantajana.
Maailmalla on myös nähty esimerkkejä siitä, millaisia ongelmia syntyy, jos yritysten johdon saamat etuudet tuntuvat täysin kohtuuttomilta. Suomessa ei tämä tilanne onneksi ole tullut eteen. Nokian poikkeuslaatu on ymmärretty, eikä ylilyöntejä juuri ole nähty. Mutta jos yritysjohdon palkkioihin alkaa tulla vedätyksen makua ja samalla väkeä vähennetään, ei pidä hämmästyä, jos hankalia tilanteita syntyy. Tavallisten palkansaajien tilipussit kun kasvavat vain hyvin hitaasti.