Tullin takavarikoiman hasiksen määrä kasvoi viime vuonna.
Tullin ennakkotietojen mukaan se sai haltuunsa noin 70 kiloa hasista, mikä on kaksi kertaa edellisvuotta enemmän.
Huumaavien lääkeaineiden takavarikot yli kaksinkertaistuivat nekin. Esimerkiksi Subutex kuuluu tähän luokkaan.
– Huumaavien lääkkeiden käyttö Suomessa lisääntyy koko ajan, sanoo Tullin rikostorjuntapäällikkö Hannu Sinkkonen.
Tullin ennakkotietojen mukaan koko maan alueelta takavarikoitiin viime vuonna noin 50 kiloa amfetamiinia. Määrä putosi edellisvuodesta hieman, mutta joukossa oli paljon vahvempaa metamfetamiinia.
Marihuanaa takavarikoitiin noin 25 kiloa, mikä sekin on hieman vähemmän.
Muuntohuumetakavarikot jatkoivat nekin edelleen kasvuaan. Maahan saapuu vuosittain noin 100 muuntohuumetta, joista 25–30 on Suomessa uusia aineita.
Valvontaiskussa huomattavat takavarikot
Tulli teki viime viikolla Oulussa valvontaiskun, jossa se etsi huumausaineita Oulun tavaravirroista kolmen huumekoiran ja niiden ohjaajien voimin.
Iskussa löytyi muun muassa marihuanaa, kannabista, huumaavia lääkeaineita ja amfetamiinia.
– Yksittäiseksi valvontaiskuksi takavarikoitujen aineiden määrä on mielestäni huomattava. Oulun tavaravirroissa liikkuu näköjään yllättävän paljon huumausaineita, Tullin Tornion-yksikön Oulun toimipaikan tullikoiranohjaaja Hemmo Häyrynen kuvailee.
Hänen mukaansa saalis osoittaa sen, että vastaaville valvontaiskuille on tarvetta Oulussa jatkossakin, ja niitä tullaan myös tekemään.
Valvontaiskun kokoonpanoon kuuluivat huumekoirat Oulusta, Sallasta ja Muoniosta.
Niiden kuonot etsivät huumeita Oulunsalon lentoasemalla, pikarahtitoimipisteissä eri puolilla Oulua ja Postin logistiikkakeskuksessa Ruskossa.
– Nämä ovat niin sanottuja riskiprofilointikohteita. Halusimme tehdä yleisvalvontaa tällaisiin paikkoihin.
Tulli tekee joka vuosi Pohjois-Suomen alueella useita erilaisia huumausainevalvontaiskuja.
Täysin vastaavankaltaista, yhtä monella koiralla ja yhtä moneen valvontakohteeseen toteutettua valvontaiskua ei Oulussa ole aiemmin tehty.