Tullin pääjohtajaa Antti Hartikaista epäillään viestintäsalaisuuden loukkaamisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Valtiovarainministeriö on kutsunut hänet kuultavaksi mahdollista virantoimituksesta pidättämistä varten.
Kuuleminen on tarkoitus järjestää ensi viikon alkupuolella, jolloin voidaan myös tarvittaessa tehdä päätös virasta pidättämisestä, kertoi valtiovarainministeriön viestintäjohtaja Liinu Lehto.
– Alkuviikosta on tarkoitus saada päätös ja sen perustelut eteenpäin, Lehto sanoi.
Ministeriö ilmoittaa suhtautuvansa nyt julki tulleeseen epäilyyn erittäin vakavasti.
Tutkintaa johtava Helsingin poliisin rikostarkastaja Jukkapekka Risu kertoi, ettei asiassa ole ainakaan tässä vaiheessa muita epäiltyjä kuin Hartikainen. Epäillyt teot ovat Risun mukaan tapahtuneet viime syksynä, eivätkä liity Hartikaisen virantoimituksessa aiemmin selviteltyihin asioihin.
Myös Lehto vahvisti, että kyseessä on erillinen asiakokonaisuus.
– Kyllä tämä on ihan oma kokonaisuutensa, Lehto sanoi.
Viestintäsalaisuuden loukkaaminen määritellään oikeudettomaksi suljetun viestin avaamiseksi. Kyseessä voi olla esimerkiksi toiselle osoitetun sähköpostin lukeminen tai puhelujen kuuntelu.
Karjalainen kertoo, että Hartikainen kommentoi epäilyjä Facebookissa ja luonnehti niitä täysin perusteettomiksi.
Vaimon työpaikasta pitkät selvittelyt
Hartikaisen epäiltiin muun muassa järjestelleen muutama vuosi sitten vaimolleen työpaikkaa Tullista. Hän moitti Tullin rekrytointipolitiikkaa kirjeessä Tullin silloiselle pääjohtajalle, mikä herätti Tullin sisällä pahaa verta.
Hartikainen sai viime vuonna selvityksen jälkeen vakavan huomautuksen silloiselta sisäministeri Päivi Räsäseltä (kd.), mutta sai luvan palata pääjohtajaksi kesäkuun alussa. Hartikainen oli ollut virkavapaalla toimien EU:n Libyan rajaturvallisuusoperaation johtajana.
Pääjohtajan sijaisena toiminut Leo Nissinen oli ennen Hartikaisen paluuta kirjoittanut valtiovarainministeriölle julkisen kirjeen, jossa hän toivoi Hartikaisen saavan potkut.