Tu­li­tauon määrä alkaa maa­nan­tai­na

Taisteluiden loppuminen alkoi häämöttää Lähi-idässä, kun Israelin hallitus hyväksyi YK:n päätöslauselman tulitauosta sunnuntaina. Libanonin hallitus oli hyväksynyt sen jo lauantaina.

Taisteluiden loppuminen alkoi häämöttää Lähi-idässä, kun Israelin hallitus hyväksyi YK:n päätöslauselman tulitauosta sunnuntaina. Libanonin hallitus oli hyväksynyt sen jo lauantaina.

YK:n pääsihteeri Kofi Annan kertoi hallitusten sopineen, että tulitauko alkaa maanantaiaamuna kello kahdeksalta. Israelin ilmaiskut ja taistelut Hizbollah-järjestön sissejä vastaan Etelä-Libanonissa kuitenkin jatkuivat vielä sunnuntaina.

"Kello kahdeksan Israel lopettaa hyökkäyksensä, mutta pitää edelleen oikeutenaan puolustaa itseään", armeijan komentaja Dan Halutz sanoi.

Israelissa 24 ministeriä puolsi päätöslauselmaa, jossa vaaditaan sotatoimien lopettamista ja Israelin joukkojen vetäytymistä alueelta. Yksi ministereistä pidättäytyi äänestämästä.

Lauselmassa valtuutetaan 15 000 sotilaan vahvuisten rauhanturvajoukkojen lähettäminen alueelle, jolla Israel on taistellut heinäkuun puolivälistä lähtien Hizbollahia vastaan.

"Hizbollah ei enää ole valtio valtiossa Libanonissa", Israelin pääministeri Ehud Olmert sanoi.



Israel odottaa
rauhanturvaajia


Israelin ulkoministeri Tzipi Livni vaati Libanonin sotilaita välittömästi Etelä-Libanoniin, missä on tällä hetkellä 30 000 israelilaissotilasta. Hänen mukaansa Israelin joukot eivät poistu alueelta ennen kuin Libanonin armeija ja kansainväliset rauhanturvaajat ovat ottaneet sen haltuunsa.

YK on arvioinut, että rauhanturvajoukkoja voitaisiin alkaa sijoittaa alueelle 7-10 päivän kuluttua. Israelin hallituslähteiden mukaan joukot tuskin saapuvat ainakaan kahteen viikkoon.

Livni vaati myös, että Hizbollahin aseellinen siipi täytyy hajottaa.

"On selvää, että päätöslauselma 1701 ennakoi Hizbollahin hajottamista, ei vain sen riisumista aseista", hän sanoi.

Hizbollahin valmius ryhtyä tulitaukoon oli edelleen osittain arvoitus.

Vaikka järjestön johtaja Hassan Nasrallah sanoi sen noudattavan tulitaukosopimusta, on hän toisaalta vakuuttanut Hizbollahin jatkavan taistelua niin kauan kuin Israelin sotilaat ovat Libanonissa. Myös Libanonin hallituksessa, jossa Hizbollahilla on edustajansa, on ilmennyt erimielisyyksiä järjestön aseistariisuntaa koskien.

Iran ja Syyria, joiden uskotaan olevan Hizbollahin päätukijat, kertoivat tukevansa Libanonin päätöstä hyväksyä YK-lauselma.Sadattuhannet taisteluja paenneet ihmiset valmistautuvat palaamaan Etelä-Libanoniin.

Moni on menettänyt kotinsa, tämän vuoden satonsa ja jäänyt rahattomaksi. Halu palata on silti kova.

"En välitä, jos meidän täytyy elää teltoissa, niin kauan kunhan se vain on meidän maatamme", sanoi kolmen lapsen äiti, joka pakeni perheineen Beirutiin.

Monen paenneen muistissa ovat Israelin aiemmat iskut alueelle.

"Jos meillä ei ole koteja, me rakennamme ne uudelleen. Jos he ovat polttaneet meidän satomme, me istutamme ne uudelleen", kertoi Bilal Hamed, 30.

"Joka kerta, kun pääsemme jaloillemme, he murskaavat meidät uudelleen."

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä