Tuli tuhosi pahoin omakotitaloa Oulun Kastellissa keskiviikkoaamuna. Pelastuslaitos hälytettiin Torpantielle ennen kello seitsemän.
Ohi kulkenut koiranulkoiluttaja oli huomannut tulipalon ja hälyttänyt apua. Talonväki oli jo ehtinyt lähteä töihin ja talo oli tyhjänä.
– Palo oli pureutunut rintamamiestalotyyppisen omakotitalon yläpohjarakenteisiin. Liekit löivät katolta, kertoo päivystävä palomestari Kimmo Virkkala.
Savukaasut nousivat ylöspäin, joten lähiseudun asukkaita ei jouduttu evakuoimaan. Palomestari kehotti kuitenkin lähialueen ihmisiä sulkemaan asuntojensa ikkunat ja ilmastoinnit.
– Alustavan arvion mukaan tulipalo oli lähtenyt kolmikerroksisen talon yläkerroksen tiloista.
Virkkala kertoo, että talon kattorakenteet tuhoutuivat totaalisesti ja alakertaan tuli merkittäviä vahinkoja. Asuinpinta-alaltaan yli 300 neliön talon uudempi jatkosiipi säästyi kuitenkin palolta.
Virkkala luonnehtii palon aiheuttaneeen suuret taloudelliset vahingot. Tulipalon syttymissyystä ei ole vielä tietoa.
– Näin mittavissa vahingoissa pelastuslaitoksen palotutkimuksen lisäksi apuna on poliisin tekninen tutkinta.
Palopaikalle oli hälytetty kymmenen pelastusyksikköä. Sammutustyöt kestivät yli kello yhdeksään saakka, palon jälkivartiointi jatkuu puoleenpäivän asti.