Tähtitieteellinen yhdistys Ursa on saanut tähän mennessä noin 40 yleisöhavaintoa Pohjois-Suomessa parisen viikkoa sitten havaitusta todennäköisestä meteoriitista, jonka arvellaan iskeytyneen Venäjän ja Suomen rajan tuntumaan Kuusamossa.Monet niin sanotun tulipallon yötaivaalla nähneistä ovat kertoneet sen lentoon liittyneen paukahduksia ja ukkosen kaltaista jyrinää. Esko Lyytinen Ursan meteorijaostosta selittää äänten syntyneen, kun ilmanvastuksen kuumentama kivenjärkäle oli kiitänyt ilmakehässä moninkertaisella äänennopeudella.
Äänivallin murtumisesta on saatu noin puolen tusinaa havaintoa muun muassa Taivalkoskelta sekä Suomussalmen pohjoisosista, jossa pohjoistaivaalla lentäneen tulipallon oli nähty matalalle ehdittyään myös hidastavan vauhtiaan, himmenevän ja lopulta sammuvan. Lännestä itään suoraviivaisesti edenneen tulipallon lentoradasta tehtyjen havaintojen ja varsinkin Suomussalmen Kiantajärven pohjoisrannalta tehdyn itäisimmän havainnon perusteella Lyytinen uskoo, että se on mätkähtänyt maahan joko Kuusamon Teerirannalla sijaitsevan Iijärven koillispuolella tai hieman kauempana, rajan takana Venäjällä.
"Jotakin kohtalaisen suurta maankamaralle on tullut, satakiloinenkaan järkäle ei ole mahdotonta, mutta todennäköisemmin kyse on parinkymmenen kilon painoisesta kappaleesta", Lyytinen laskee.
Esko Lyytinen arvioi, että loivassa kulmassa maan ilmakehään syöksynyt meteoriitti on huimimman vauhtinsa menetettyään tipahtanut alas melko pystysuoraan.
Maahan on voinut syntyä kappaleen vapaan putoamisen seurauksena pienehkö iskukraatteri tai sitten vain sitä itseään jonkin verran isompi kuoppa.
25.2.2006
Lentoradan loppupään varrelle on myös voinut tipahtaa myös joitakin pienempiä osia meteoriitista.
Helmikuun 7. päivänä hieman ennen kello neljää aamuyöllä nähdystä tulipallosta läntisimmät havainnot ovat Raahen seudulta. Valoilmiö nähtiin myös Oulussa ja Kemissä, mutta valtaosa Ursan meteorijaoston tähän mennessä saamista havainnoista on idempää, muun muassa Koillismaalta.
Meteoriitin löytyminen olisi Suomessa harvinainen tapaus. Toistaiseksi viimeisin löytö on Orimattilasta vuodelta 1974.