Ranskalais-suomalaisen hurjapään Dominick Arduinin uhkarohkeaa seikkailua kohti pohjoisnapaa on seurattu lähes parin viikon ajan kuin suurta jännitysnäytelmää useissa meedioissa. Nyt eletään vaihetta, jossa ulkopuolisen mielestä kylmäverisen ja kohtuuttomia vaaroja uhmaavan seikkailijan aiheuttama jännitysnäytelmä lähentelee murhenäytelmää. Kukaan ei tällä hetkellä tiedä, onko Ivalossa eräoppaana toimiva Arduin elossa vai ei.
Pohjoisnaparetkiä huoltavalla ja sillä bisnestä tekevällä ranskalaisyhtiöllä on aikomus jatkaa Arduinin etsintöjä tällä viikolla. Julkisuudessa olleiden tietojen perusteella sillä on kuitenkin rahat lopussa ja se hakee pelastusapua ja rahaa ympäri maailmaa. Telefakseja on tullut Suomen ulkoministeriöönkin ja Arduinin tempauksen seurauksena tehty katoamisilmoitus työllistää niin Inarin nimismiestä kuin keskusrikospoliisiakin. Edessä on jännitysnäytelmää seuraavan laskun maksun aika. Kuka tai mikä sen sitten aikanaan maksaa? Onko etsintöjen kuluista vastuussa ranskalaisyhtiö, matkaa kustantaneet yritykset vai veronmaksajat? Siinä lienee ainesta näytelmän jatko-osaan.
Haasteiden hakeminen, itsensä voittaminen ja elämysten kokeminen omia rajoja kaataen on monen ihmisen elämän täyttymys ja intohimo. Periaatteessa sellaisessa ei olekaan moitittavaa. Ilman tällaisia hurjapäitä tietämys maailmasta olisi huomattavasti nykyistä kapeampi. Kun ennen löytöretkeläiset hyödyttivät maailmaa tiedoillaan valtaamistaan alueista, nykyajan seikkailijat hakevat pääasiassa kuitenkin itselleen sankaruutta, matkaa sponsoroiville yrityksille mainosta ja kansalle sirkushuveja. Ihmiset, jotka eivät uskalla itse minkäänlaisiin vaaroihin, huutavat hurraata, vaikka seikkailija olisi valmis, jopa oman henkensä vaarantaen, tekemään miten riskialtista tahansa.
Extreme-lajien ihannoinnista ja markkinoinnista onkin tullut muotia ihmisille, joille mikään tavanomainen ei enää riitä. Äärimmäisiä tekoja tavoiteltaessa saattaa kuitenkin pettää harkintakyky ja kadota itsesuojeluvaisto. Joidenkin naparetkien kanssa tekemisissä olevien arviot Arduinin matkan varustelun heikkoudesta ja retken onnistumisen mahdollisuuksista viittaavat siihen, että kateissa ovat molemmat.
Vuosi sitten pohjoisnapaa tavoitellessaan kriittisessä tilassa pelastettu Arduin uhosi uudenkin retkensä motiiviksi päästä pohjoisnavalle yksin ja ensimmäisenä naisena maailmassa. Vääränlainen tasa-arvon tavoittelu ei kuitenkaan edistä naisten tasa-arvoa, päinvastoin. Kuka nainen haluaa samaistua henkilöön, joka lähtee lapsille tarkoitetulla kajakilla 55 kilometrin levyisen railon yli 40 asteen pakkasessa alueella, jossa samalle aterialle saattaa osua jääkarhu.
Yritys päästä yksin pohjoisnavalle naisena on siinäkin mielessä vääristynyttä ajattelua, että naisten ominaisuuksiksi mielletään mieluimmin elämän säilyttäminen kuin sen tietoinen vaarantaminen. Tasa-arvo seikkailuretken motiivina tuntuu haetulta. Pikemminkin lienee kysymyksessä pohjaton kunnianhimo saada nimensä historiaan keinolla millä hyvänsä. Miten muuten on mahdollista, että edellisellä kerralla lähellä kuolemaa ollut hakeutuu uudelleen tilanteisiin, joista selviämistä epäillään asiantuntijapiireissäkin.
Vapaassa maassa jokainen voi tehdä itselleen ja itsellään mitä parhaaksi katsoo ja kuinka uhkarohkeaa tahansa muiden henkeä vaarantamatta. Rajansa on kuitenkin siinä, missä muita velvoitetaan auttamaan ja maksamaan auttamisen kulut. Nyt olemme sillä rajalla !