Tuli eu­roop­pa­lai­nen MM-kisa

Ollaan Euroopassa.Euroopan joukkueet selvittelevät seuraavan viikon aikana keskenään paremmuuden jalkapallon maailmanmestaruuskisojen ratkaisupeleissä.

Ollaan Euroopassa. Euroopan joukkueet selvittelevät seuraavan viikon aikana keskenään paremmuuden jalkapallon maailmanmestaruuskisojen ratkaisupeleissä.

Ensin Saksasta potkittiin ulos neljä vuotta sitten kotinurkillaan röyhistellyt Aasia, sitten lähtivät Oseania ja Väli- ja Pohjois-Amerikka, ja perään myös Afrikka.

Ja nippa nappa ennen kuin heinäkuun ensimmäinen lauantai ehti Suomessa kääntyä sunnuntain puolelle, myös Etelä-Amerikka jätti kisat itkun ja kyynelten saattelemana. Välierissä nähdään vain eurooppalaista väriä.

Systeemi on tämä ja pulinat pois. Parhaat ovat jäljellä.

Harvinaistako? No kyllä.

On kulunut 24 vuotta siitä, kun viimeksi neljän parhaan sakkiin ei selviytynyt yksikään Etelä-Amerikan joukkue.

Silloin pelattiin Espanjassa Paolo Rossin, Dino Zoffin, Marco Tardellin, Enzo Bearzottin ja Italian kisoja. Muina välieräjoukkueina olivat Länsi-Saksa, Puola ja Ranska. Viimeiset Euroopan ulkopuoliset maat olivat Brasilia ja Argentiina, jotka eivät selviytyneet kovasta puolivälierälohkostaan jatkoon.

Englannissa 40 vuotta sitten oli tilanne sama. Englanti ja Geoff Hurst ottivat kultaa, Länsi-Saksa hopeaa, Portugali pronssia ja Neuvostoliitto oli neljäs. Argentiina, Uruguay ja Pohjois-Korea olivat mukana vielä puolivälierävaiheessa, jolloin ne joutuivat toteamaan eurooppalaisten paremmuuden.

Nyt juhlivat eurooppalaiset jalkapalloilijat; Italia, Saksa, Portugali ja Ranska. Viikon kuluttua Berliinissä niistä juhlii vain yksi.

Ranska pudotti Brasilian ja otti jo Gelsenkirchenin stadionilla voiton varmistuttua kaiken riemun irti. Oliko se jo ranskalaisille loppuottelu? Vieläkö kipinää jäi ensin Portugalin ja sitten Saksan tai, kukapa meistä sen vielä tietää, Italian lyömiseen?

Brasilia hävisi edellisen kerran MM-lopputurnausottelun 12. heinäkuuta 1998. Sitten se otti 11 voittoa putkeen. Kunnes vastaan tuli edellisen tappion finaalissa aiheuttanut Ranska ja sen keskikenttätaituri Zinedine Zidane.

Nyt Brasilia potee paitsi Ranska- myös Zidane-kammoa.

Voittonsa ansiosta Ranskan osakkeet veikkauksissa ovat nousussa ja lähestyvät Saksaa. Ennakkosuosikkien takana on selvä väli -- sitten tulevat Portugali ja Italia.

Mutta jalkapallo on edelleen onneksi pyöreä. Yllätykset ovat harvassa, mutta ne tuppaavat tulemaan juuri silloin, kun niitä vähiten osaa odottaa.

Maalit ovat monien mielestä jalkapallon suola. Mutta kyllä myös yllätyksellisyys antaa sekaan oman melko vahvan mausteensa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä