Tšekkiläinen kirjailija Milan Kundera on kirjoittanut, että kuljemme kohti tulevaisuutta sumun ympäröimänä. Olemme vapaita valitsemaan, mutta on mahdotonta hahmottaa päätöstemme vaikutuksia. Näemme ehkä joitakin tulevan ääriviivoja ja lähietäisyyden tapahtumia, mutta emme kulkumme suuntaa.
Taaksepäin katsottuna menneisyys näyttää kuitenkin usein selkeältä. Sieltä erottuu polku ja suunta, joita pitkin ihmiset ovat kulkeneet sekä heidän virheensä, joita osoittelemme, mutta ei sumua.
Iso-Britannia vaikuttaa nyt maalta, joka kulkee sankassa sumussa eteenpäin ja jossa tulevaisuuden ääriviivat ovat näkymättömissä. Vuoden sisään maa on hakenut selkeyttä ja suuntaa kaksissa vaaleissa: Brexit-kansanäänestyksessä ja viime viikon parlamenttivaaleissa. Kumpaakaan vaalia ei ollut pakko järjestää ja kummallakin kerralla sumu vain sakeni ja näkyvyys heikkeni entisestään.
Molemmissa tapauksissa konservatiivipuolue uskoi hallitsevansa tulevaisuutta. Todellisuudessa se pelasi uhkapeliä maan tulevaisuudella puoluepoliittisista syistä ja hävisi pelin. Edellinen pääministeri David Cameron halusi hiljentää oman puolueensa EU-opposition, mutta maa päätyikin ajopuuksi Brexitin virtaan. Nykyinen pääministeri Theresa May pyrki ottamaan kaiken irti 20 prosentin gallup-johdostaan keväällä ja varmistamaan reippaan parlamentaarisen enemmistön puolueelle. Tämä olisi johtanut Mayn kruunajaisiin suvereeniksi Brexit-johtajaksi. Panokset olivat kovat, mutta jackpot jäi taas tulematta: enemmistö suli, Brexit-mandaatti rapistui ja valtion päätäntäkyky saattaa jopa lamaantua.
Työväenpuolueen johtaja Jeremy Corbynia pidettiin luuserina. Hänen puheissaan ei ollut häivähdystäkään kestovoittaja Tony Blairin ”New Labourin” opeista. Altavastaaja sai kuitenkin loppumetreillä massat liikkeelle. Ei ole vailla ironiaa, että 1970-luvulla poliittiset oppinsa hankkineesta ”Old Labourin” 68-vuotiaasta Corbynista tuli 1990-luvulla syntyneiden sankari. Hänen ansiostaan voi puhua ”uudesta vanhasta työväenpuolueesta”.
Vaalikampanjan loppupuolella Corbynin suosio sai jo sellaiset mittasuhteet, että musiikin nostattaessa tunnelmaa ei voinut olla ihan varma, oliko saapunut rock-konserttiin vai poliittiseen ”ralliin”. Gatesheadissa tuhannet nuoret jonottivat sateessa turvatarkastusten läpi symbolisesti kukkulan päällä pidettyyn tilaisuuteen. Tulijoita oli niin paljon, että vain osa näki sankarinsa, mutta kaikki kuulivat, kun paikallinen kandidaatti aloitti palopuheensa: ”Let’s make June the end of May…”
Todellakin! Se oli jo lähellä. Pääministeri Mayn uskottavuus on kokenut niin nöyryyttävän kolauksen, että kesäkuusta voi tulla hänen poliittisen uransa loppu. Ensimmäisen 24 tunnin aikana kukaan puolueen raskassarjalaisista ei astunut puolustamaan pääministeriä. May tuntuu onnistuneen vain yhdessä asiassa: konservatiivipuolue imi EU-skeptisen Britannian itsenäisyyspuolueen (UKIP:n) kannatuksen kuiviin, vaikka siitä varmaan satoi myös työväenpuolueen laariin.
Retoriikan muutos usein kielii siirtymistä kielen ulkopuolisessa maailmassa: ”kovasta Brexitistä” on alettu puhua toisinaan ”ääri-Brexitinä”. ”Kova” saattaa kuulostaa taipumattomalta ja periaatteelliselta; ”ääri” tuo mieleen lähinnä terroristit. Konservatiivien kansanedustaja Chris Evans twiittasi, että heidän ei enää kannata puhua ”omaan jalkaan”, vaan ”omaan päähän ampumisesta”. Entinen valtiovarainministeri George Osborne kuvaili Maytä ”kuolleeksi käveleväksi naiseksi”.
Corbyninkin menestys on korkeintaan puolustusvoitto, jos sitä tarkastelee poikkeuksellisen alhaisia odotusarvoja vasten. Labour-puolue hävisi ja May tullee jatkamaan hallituksessa Pohjois-Irlantilaisen Demokraattisen unionistipuolueen (DUP) turvin. Yhdelläkään puolueella ei ole enää enemmistöä parlamentissa.
Brexit on molempien pääpuolueiden agendalla, mutta sen muoto vaikuttaa entistäkin epäselvemmältä. Optimisti voisi ajatella, että tulos johtaa rakentavampaan Brexit-linjaan, koska kenelläkään ei ole selvää poliittista valtuutusta. Ehkä tästä hyötyvät lopulta sekä Britannia että Eurooppa. Horisontissa saattavat kuitenkin häämöttää myös uudet vaalit, jos maan hallitseminen marginaalisen tuen turvin osoittautuu mahdottomaksi.
En olisi niin varma, että edes jälkikäteenkään polku näyttää selvältä ja sumuttomalta. Poliittisiin tapahtumaketjuihin sisältyy paljon yllätyksiä ja strategisia laskelmia. Monet siirrot ovat saattaneet näyttää järkeviltä rajoitetun näkyvyyden vallitessa ja joillekin yksilöille, mutta osoittautuneet selviksi väärinarvioinneiksi. Vanha englantilainen sanomalehtiotsikko kuuluu: ”Sankkaa sumua kanaalissa. Manner-Eurooppa eristetty”. Jos sumu joskus hälvenee ja ääriviivat hahmottuvat, toivotaan että saarivaltakunta ei näytäkään liukuneen yhä kauemmas merelle mantereesta.
Jouni-Matti Kuukkanen on filosofian yliopistotutkija Oulun yliopistossa.