Oululaisen Jaakko Ohtosen pahin pelko toteutuu öisin. Hän saapuu syksyllä kouluun, jossa huomataan hirveän virheen tapahtuneen, eikä miehen kuuluisi olla sisään päässeiden joukossa.
Onneksi todellisuus on toinen, ja hän voi hyvillä mielin luottaa opiskelupaikan pysyvyyteen. Huoli ja epäusko ovat toki ymmärrettäviä, sillä yksi neljästätoista opiskelupaikasta irtosi 1ÈA;084 hakijan joukosta.
"Se oli absurdein olo, jonka olen elämässäni kokenut", nuori mies kuvailee hetkeä, jolloin hänen nimensä luettiin sisään päässeiden listalta. "Sitä oli siinä vaiheessa henkisesti ja fyysisesti aivan tyhjä. Vasta kun pääsin huoneeseen jonne hyväksytyt ohjattiin, riemu ja ilo purkautuivat. Tunti meni paniikinomaisessa olotilassa."
Vuosi sitten Ohtonen oli tuore ylioppilas, joka ei tiennyt mitä edessään häämöttävällä vapaudella tekisi. "Ajauduin Voionmaan opistoon elokuvanäyttelemisen linjalle. Siellä sain opettajakseni Pauli Porasen, jolta olen oppinut näyttelijäntekniikasta kaiken minkä tiedän."
Vuoden ahkeran puurtamisen jälkeen vuorossa olivat pääsykokeet. "Pääsykokeista jäi kaiken kaikkiaan miellyttävä olo. Meidät jaettiin pienryhmiin ja toimimistamme ryhmissä seurattiin. Se oli hyvin maanläheistä, ei mitään Idols-meininkiä."
Kokeissa pärjäämiseen Ohtonen ei osaa antaa mitään pakettiratkaisua. "Eihän niissä kenenkään taitotasoa mitata vaan pikemminkin etsitään sitä potentiaalia."Omasta potentiaalistaan hän ei kuitenkaan missään vaiheessa ollut täysin vakuuttunut. "Pääsykokeet ovat monivaiheiset ja joka kerta oli yhtä suuri järkytys päästä jatkoon. Kai sitä ihmiseen on rakennettu sellainen suojamekanismi, että sitä aina valmistautuu tipahtamaan."
Ohtonen on harrastanut näyttelemistä nuoresta saakka. "Ensimmäinen muistikuvani on tarhasta, jossa esitin hiirtä, jota kissa ajoi takaa. Muistan kuinka eräs kohtaus kirvoitti yleisöstä naurut, ja miten hyvältä se tuntui." Yhdeksänvuotiaana Ohtonen sai koulun näytelmässä prinssin roolin, ja hän ymmärsi, että haluaa ruveta harrastamaan näyttelemistä.
Vanhemmat ohjasivat nuoren miehen Oulun Taidekouluun, jossa teatteritaiteen perusopetuksen parissa vierähti seitsemän vuotta. "16-vuotiaana lopetin kaiken teatterin tekemisen oikeastaan kokonaan. Minulla oli pieni kriisi, jonka aikana mietin, että mitä tulevaisuudelta halusin."
Muutaman vuoden tauon jälkeen vahvistui ajatus siitä, että tätä hän haluaa tehdä elääkseen. "Olin harrastanut niin kauan teatterin tekemistä, että oli vaikea kuvitella, etten näyttelisi ollenkaan."
Syksyllä alkava opiskelu vaatii nuorelta mieheltä sitoutumista. "Olen varautunut siihen, että koulu vie lähes kaiken ajan. Sosiaalinen elämä kärsii varmasti." Koulun jälkeinen elämä ei pelota, vaikka työllistymisen karu totuus on tiedossa. "Totta kai itselle on selvillä, että tämä on rankka ammatti, ja työt tulevat pätkissä, varsinkin jos haluaa jäädä pääkaupunkiseudulle."
Tuleva tamperelainen suhtautuu pelottomin mielin myös ammatin varjopuoliin. "Näyttelijä toimii julkisessa ammatissa. Täytyy vain hyväksyä julkisuus osana pakettia. Onneksi itse voi olla tiukka yksityisen ja julkisen rajan kanssa."
Opiskelu tuo mukanaan myös vastuuta. Ohtonen on saanut opiskelupaikan, josta moni unelmoi. "Olisi edesvastuutonta lopettaa opiskelu vaikka vuoden jälkeen. Silloin olisi vienyt jonkun toisen mahdollisuuden."
Lisäksi mies kantaa vastuuta yhteiskunnalle. Näyttelijänkoulutus maksaa lähes yhtä paljon kuin hävittäjälentäjän. Se vastuu täytyy olla valmis kantamaan. "Tämä on sitä taiteenalojen duunarihommaa. Harvan kuvataiteilijan täytyy kello 9 ryhtyä maalaamaan kanvaasille. Sitä näytellään silloin kun on näytös. Siitä se ammattitaito syntyy, oli sitä inspiraatiota juuri sillä hetkellä tai ei".