Suomea kutsuttiin aikanaan Pohjolan Japaniksi. Sillä viitattiin siihen, että Suomen talous oli 1980-luvun jälkipuoliskolla dynaamisessa vaiheessa. Kasvu oli nopeaa, melkein kuin Japanissa. Samaan aikaan Manner-Eurooppa poti näivetystautia.
Innostus oli ennenaikaista. Suomen talouskasvu oli 1980-luvulla hauraalla pohjalla. Se perustui ulkomaiseen velkaantumiseen, jolla rahoitettiin kotitalouksien kulutusjuhlat, asuntohintojen nousu, ylirakentaminen ja palvelualojen yli-investoinnit. Samaan aikaan vientiteollisuuden kilpailukyky heikkeni.
Hauraalla pohjalla lepäsi myös Japanin kasvu. Siellä tosin ei velkaannuttu ulkomaille, mutta velkaannuttiin kuitenkin. Maan ja kiinteistöjen hinnat nousivat muutamassa vuodessa pilviin. Sekä Japani että Suomi ajautuivat pian pankkikriisiin. Suomessa kiinteistöjen hinnat puolittuivat lyhyessä ajassa, mutta lähtivät varsin pian jo uuteen maltilliseen nousuun.
Japanissa ei aluksi haluttu myöntää, että maa oli pankkikriisissä. Kiinteistöjen hinnat kääntyivät laskuun, mutta ne eivät romahtaneet. Hinnat laskivat parin vuosikymmenen ajan, aina viime vuosikymmenen lopulle saakka. Kun hinnat laskivat vuodesta toiseen, kenelläkään ei ollut halua ostaa. Se piti yllä talouden jähmeyttä.
Kiinteistöhintojen laskun myötä Japani ajautui yleiseen deflaatioon. Sen oloissa yleinen hintataso laskee. Kun hinnat laskevat, korot ovat reaalisesti positiivisia, vaikka nimelliskorot olisivatkin nollan tasolla. Tätä tilannetta Japanissa on nyt jatkunut 20 vuotta. Seurauksena on ollut jättimäiseksi paisunut valtionvelka.
Suomesta ei tullut Pohjolan Japania. Meillä laiva saatiin ohjatuksi kestävän, ei-inflatorisen kasvun tielle, joka ei perustunut velkaantumiseen.
Suomella ja Japanilla on kiinnostava yhteinen piirre. Se on ikääntyneen väestön kasvu, joka on maailman nopeinta. Italia kuuluu samaan ryhmään.
Ikääntymisestä puhuttaessa on tapana nostaa esiin huoltosuhde ja kestävyysvaje. Huoltosuhteen nousu tarkoittaa sitä, että kasvavien eläke- ja hoivamenoja on maksamassa yhä pienempi työtä tekevä väestö. Kestävyysvaje taas kuvaa sitä, kuinka suuri budjettisopeutus tarvittaisiin, jotta kasvavat eläke- ja hoivamenot pystytään etuuksiin puuttumatta rahoittamaan ilman lisävelkaa.
Ikääntymisellä on muitakin taloudellisia vaikutuksia kuin eläkkeiden ja hoivamenojen rahoitusongelmat. Nämä seuraukset ovat alkaneet näkyä Japanissa. Ne liittyvät sukupolvien väliseen tulonjakoon ja äänestysvoimaan.
Japanissa perättäiset hallitukset ovat toistamiseen hyväksyneet talouden pysähtyneisyyden ja paisuvan valtionvelan. Tämä on ollut mahdollista sen vuoksi, että äänestäjiltä ei ole tullut riittävän suurta painetta toimia toisin. Syynä on äänestäjien ikärakenne. Tähän kiinnitti äskettäin huomiota italialainen talousjournalisti Federico Fubini (Project Syndicate 20.9.2013).
Japanissa ikääntyneelle väestölle on kertynyt huomattavan suuret säästöt. Siksi talouden pysähtyneisyys ei suoraan kosketa heitä. Hintojen lasku on heille vain hyväksi, koska säästöjen ostovoima kasvaa.
Vaikka kukaan ei pidä talouden pysähtyneisyyttä hyvänä olotilana, ikääntyneelle väestölle olosuhteet ovat kuitenkin siedettäviä. Sama koskee lähellä eläkeikää olevia työntekijöitä, joiden työsuhdeturva on perinteisesti hyvä. Näiden väestöryhmien äänestysvoima on vahva.
Italian tilanne on Fubinin mukaan samankaltainen. Italia on menettänyt talouskasvun jo yhden vuosikymmenen ajan.
Valtionvelka on korkea, vaikkakin suhteessa bruttokansantuotteeseen puolet pienempi kuin Japanissa. Kriisin aikana Italian bruttokansantuote on pudonnut noin 8 prosenttia, ja työttömyys on noussut miljoonalla samalla kun poliittinen järjestelmä on edennyt kriisistä kriisiin. Siitä huolimatta yhteiskunta on ollut hämmästyttävän vakaa. Muissa Euroopan kriisimaissa ihmiset ovat talousahdingon vuoksi menneet kaduille. Sitä ei ole nähty Italiassa.
Myös Italiassa ikääntyneen väestön osuus väestöstä on suuri. Eläkeläisiä on yli kuusi miljoonaa enemmän kuin vakinaisessa työsuhteessa olevia kokopäiväisiä työntekijöitä. Eläkeläisten äänestysaktiivisuus on sekin Italiassa huomattavasti suurempi kuin nuoremmissa ikäryhmissä.
Samalla tavoin kuin Japanissa on ikääntyneiden italialaisten käsiin kertynyt runsaasti säästöjä. Verotus suosii korko- ja vuokratuloja, joista enimmäkseen nauttivat ikääntyneet.
Suuret säästöt saavat aikaan sen, että taloudellinen pysähtyneisyys on ikääntyneille siedettävä, vaikkakaan ei toivottava, olotila. Jos nuoremmat ikäluokat eivät osaa vaatia uudistuksia tai jos niiden poliittinen vaikutusvalta ei siihen riitä, Italiasta on
Fubinin mukaan tulossa Euroopan Japani. On mahdollista, että maa menettää Japanin tavoin toisenkin vuosikymmenen.
Ikääntymisvauhdilla mitattuna Suomi kuuluu maailman kärkimaihin.
Kuuluuko Suomi siksi samaan riskiryhmään kuin Japani ja Italia? Myös meillä ikärakenteen muutos siirtää äänestysvoimaa vanhempiin ikäluokkiin. Toisaalta Suomessa ikääntyneiden yksityiset säästöt ovat pienempiä kuin Italiassa ja Japanissa, mutta kollektiiviset säästöt vastaavasti suurempia.
Yksiselitteistä vastausta edellä esitettyyn kysymykseen ei ole. Kysymys on kuitenkin hyvä esittää, jotta osaisimme varautua.
Meillä ei ole varaa menettää talouskasvua yhdeksikään vuosikymmeneksi.
Kirjoittaja on johtokunnan neuvonantaja Suomen Pankissa.