Presidentti George W. Bushin markkinoimasta "pahan akselista" on yksi pyörä ollut hyvin hiljaa. Irak on ollut kiitettävästi esillä ja Pohjois-Koreastakin on puhuttu, mutta Iran on toistaiseksi päässyt kuin koira veräjästä. Tuleeko Irakin vuoro sen jälkeen, kun naapurimaassa Irakissa on Saddam Hussein vihdoin saatu savustettua vallasta?
Kysymys on oikeutettu, sillä pappien johtama Iran on aivan eri mittaan länsivihamielinen kuin maallistunut Irak. Iran ei tosin ole uhkaillut naapureitaan eikä sillä ainakaan todistettavasti ole joukkotuhoaseita, mutta al-Qaidan kaltaisten kiihkoislamilaisten järjestöjen hengenheimolaisuus Teheranin valtaapitäviin on helpommin kuviteltavissa kuin Bagdadin diktaattoriin.
Iran on Irakia ongelmallisempi tapaus sen vuoksi, että valta ei ole yhtä selkeästi yhden miehen käsissä. Vaikka korkein uskonnollinen johtaja, ajatolla Ali Khamenei on se, jolla on viimeinen sana käytössään, on uudistusmielisilläkin omat vaikutusmahdollisuutensa.
Kansanvaalilla valittu presidentti Mohammad Khatami ja suurin osa parlamenttia voidaan lukea uudistusmielisiin, joiden asema on kuitenkin kaikkea muuta kuin tukevalla pohjalla. Kaikki julkisesti tai salaa tehdyt mielipidetutkimukset samoin kuin vaalitulokset osoittavat, että Iranin kansa on kyllästynyt pappien valtaan ja toivoo uskonnon liekanarun höllentämistä. Maan puhdasoppiset eivät tietenkään vapaaehtoisesti luovu vallasta. Vanhoillisen papiston otteessa on ennen muuta maan väkivaltakoneisto - armeija, oikeuslaitos, sisäministeriö - joten liikoja ei kannata laskea demokraattisen vallankumouksen varaan.
Euroopassa on ymmärretty Iranin poliittisen tilanteen herkkyys. Khatamin uudistuslinjalle on annettu varovaista tukea, mutta samalla on koetettu välttää vaikutelmaa, että länsi olisi palauttamassa Iraniin shaahin Persian kaltaista järjestelmää.
Yhdysvalloille tilanne on hankalampi lähihistorian rasitteiden vuoksi. Yhdysvaltain lähetystön 444 päivää kestäneen panttivankidraaman nöyryytys on Washingtonissa yhä elävässä muistissa. Mailla ei ole vieläkään diplomaattisuhteita ja kauppasuhteetkin Iraniin on amerikkalaisyrityksiltä kielletty. Tältä pohjalta voi ymmärtää Iranin luokittelemisen osaksi "pahan akselia".
Kun Iranista ei taikasauvan iskulla saada lännelle mieluista maata, on sen hyväksyttävyyttä syytä punnita tekojen perusteella. Tällöin huomio kiinnittyy Iranin ydinohjelmaan. Onko sen tavoitteena pelkästään ydinvoiman rauhanomainen käyttö vai tavoitellaanko uraanin rikastamisella ydinasetta? Ohjelman alkuvaiheessa on ollut monenlaista epäselvyyttä, kun Iran on hieronut reaktorikauppoja Venäjän kanssa.
Nyt näyttää kuitenkin siltä, että Iran olisi suostumassa kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n valvontaan. Jos sopimus syntyy ja Iran suostuu myös yllätystarkastuksiin, voi painavimmat huolenaiheet heittää harteiltaan.
Mahdollisessa Irakin sodassa Iran pysyy taatusti puolueettomana. Sillä ei ole sympatioita sen paremmin Yhdysvaltojen kuin Irakinkaan suuntaan. Saddam Husseinista iranilaiset hankkiutuisivat ilomielin eroon. Saddamin vuonna 1980 aloittama näännyttävä sota kesti kahdeksan vuotta ja vaati miljoona kuolonuhria.