Ennen Suomen itsenäisyyttä, tsaarin aikana syntyneet suomalaiset ovat tänä juuri alkaneena vuonna 2013 vähintään 96-vuotiaita. Viimeinen sotavuosina rintamalla ollut sukupolvi koostuu nyt kutakuinkin 86-vuotiaista. Nuorimmat Karjalassa ja muilla luovutetuilla alueilla syntyneet suomalaiset ovat nyt suunnilleen seitsemänkymppisiä.
Näin sen kuuluu mennä. Kansakuntaa muokanneet historian suuret kokemukset liukuvat vähitellen pois elävästä muistista. Mahtaako enää olla ketään, joka kansalaissodasta jotain itse koettua kertoisi?
Nuorimmat Kekkosen aikana syntyneet ovat nyt yli kolmekymppisiä ja vanhimmat EU-Suomessa syntyneet ovat juuri täysi-ikäisiä. Niin, ja aloittihan paikallisesti vuodenvaihteessa uusi Oulu. Vanhimmat siihen kaupunkiin syntyneet ovat nyt päivän parin ikäisiä.
Sitten vuoden 1944 sukupolvien kokemuksessa ei enää ole ollut kyse elämästä ja kuolemasta. On ollut erilaisia käänteitä, sillä suhdanteet ja tapahtumat aina vaihtelevat, eikä historia lopu. Elämä heittelee itse kutakin, mutta yleisesti ottaen on menty eteenpäin.
Tässä valossa sopii tarkastella juuri alkanutta vuotta. Siitä on luvassa taas hyvä vuosi.
Aika moni vuodenvaihteen arvio tuppaa toteamaan, että talous on mennyt päin seiniä ja epävarmuus kasvaa. Suomesta häviää työpaikkoja, ja joka paikassa pitäisi säästää. Oulussakin liitetään kuntia mutta ei pystytetä nostokurkia eikä täytetä toimistoja.
Mutta tänäkin vuonna vauvat oppivat kävelemään ja ottavat riemukkaita ensiaskeleita. Ekaluokkalaiset suuntaavat kouluun ja tuntevat itsensä tosi isoiksi. Peruskoulua päättävät miettivät, minne sitten. Ylioppilaat saavat valkolakkejaan, ammatillisesta koulutuksesta valmistutaan. Etsitään opiskelupaikkoja tai töitä, tai vähän aikaa etsitään vain itseä, ja muita.
Osa on jo tuossa vaiheessa putoillut kyydistä, sillä ei tämä kansakunta onnistu kaikista pitämään kunnolla kiinni. Mutta kovin monelle tämä vuosi on yksi elämän tärkeimmistä, täynnä hienoja etappeja. Vasta kaukana tulevaisuudessa – ja onneksi lapset ja nuoret eivät koskaan ajattele niiden tulevan omalle kohdalle – siintävät ne ajat, jolloin vuosista tulee harmaata toisistaan erottumatonta massaa.
Ikävä kyllä juuri sellaisia vuosia elävä väki kertoo parhaillaan julkisuuteen, että makrotaloudelle menee kovin huonosti ja ikävä kyllä aika moni kansalainen saa tuta, mitä tarkoittavat taloudelliset tai tuotannolliset sopeuttamistoimet. Jos ei tule kenkää, hukutetaan työhön ja hätyytetään jatkuvalla epävarmuudella.
Siinä myllyssä voi perheillekin käydä huonosti, mikä tietysti vaikuttaa lapsiin. Mutta noin yleisesti ottaen voi lähteä siitä, että tässä pärjätään kyllä. Taivas ei ole putoamassa niskaan, eikä Suomessa ole ollut sitten vuoden 1944.
Ei tämä vuosi sellaiselta näytä kuin politiikkojen kärsivistä ilmeistä ja nettisivujen nimettömien kommentaattorien loputtomasta myrkynkylvöstä voisi päätellä. Tästä on tulossa ihan hyvä vuosi. Sellainen, jolloin tämän maan hienosti koulutetuille ja upean lahjakkaille nuorille on koko elämä auki ja kaikki mahdollisuudet edessä.
Vanhemman sukupolven tehtävä on lähinnä olla tupeksimatta umpeen näitä avautuvia mahdollisuuksien ikkunoita. Se tietysti tarkoittaa, että tarvitaan töitä, verotuloja ja välittämistä, ja yritystenkin pitää pärjätä. Tämä tavanomainen saarna hyvinvointivaltion toimeentulon puolesta siis.
Mutta ehkä eniten alkanutta vuotta auttaisi ilmapiiri, jossa päällimmäinen asenne ei ole synkistely, vaan tulevaisuuteen luottaminen.
Sellainen ajattelutapa, jossa vaikkapa välivuoden pitäminen ei ole tulevaisuuden huoltosuhteen heikentämistä vaan virikkeiden etsimistä juuri sen tulevaisuuden rakentamista varten. Ja jossa asioiden tapahtumista tai tapahtumatta jäämistä ei jätetä abstraktien ”päättäjien”, poliitikkojen ja virkamiesten varaan. Peilikin on olemassa, ja siihen voi katsoa. Sieltä löytyy juuri se henkilö, jonka käsissä on, tuleeko tästä hyvä vuosi.