Kesäloma on meille työssä käyville aikaa, jolloin keskitytään puhtaasti omaan tekemiseen.
Silloin loma tuo tuloksia. Tämä todettuna noin urheilukielellä.
Unohdetaan työt ja muu maailman meno. Mennään itse minne nokka näyttää ja milloin huvittaa. Minulla se nokka oli pääasiassa ikälopun autoni nokka, joka näytti suunnan.
Kesän aikana on tullut kurvailtua Suomi ristiin rastiin.
Jo kesäkuussa nakkasin verryttelyreissun Haminan suuntaan. Menomatka sujui Kuopion ja Mikkelin kautta. Paluu hoitui Päijänteen itäpuolta Jyväskylän kautta Ouluun.
Heti loman alettua hyppäsin autoon ja täräytin Jyväskylän kautta Tampereelle. Tampereelta ajoin Salon läpi Tammisaareen. Tammisaaresta kaahasin Helsinkiin. Helsingistä suhautin Poriin ja lopulta kasitietä ylös Ouluun.
Sitten piti käydä vielä nelostietä pohjoisessa Inarinjärvellä. Hiki ja bensa virtasivat ilmastoimattomassa autossani. Moottorin merkkivalo huusi välistä lisää öljyä ja äkkiä.
Toimittajan työ on siinä mielessä ikävä, että siitä ei pääse eroon vapaallakaan. Silmät ja korvat ovat tottuneet tekemään havaintoja, jotka saattavat aivoissa muuntua juttuaiheiksi tai vähintäänkin juttuvinkeiksi.
Vaikka kuinka yrittää välttää moista, niin aina sitä väkisinkin tarttuu lomamatkalla t-paidan hihaan jotakin.
Kun kuukaudessa ajaa puolet vuoden ajoista, niin on selvä, että sitä miettii maanteitä.
Mistä ihmeestä Tampereelle on löytynyt liittymien tekemiseen niin paljon rahaa? Ikealle on tehty ihan omat silmukat Helsingistä tulevan valtatien varteen. Kalliota on louhittu oululaisittain kymmenien kallioparkkien verran ruotsalaista huonekalufirmaa ajatellen - tietysti suomalaisin verovaroin.
Miten Jyväskylässä voi mennä moottoritiellä niin paljon siltoja ristiin rastiin? Itse kaupunkiin ei tahdo osua sitten millään.
Mitä Kuopio? Mistä muualta Suomesta löytyy niin tyhjää moottoritietä yhtä monta kilometriä peräjälkeen kuin Kuopion ympäristöstä? Moottoritielle kaupungista ei näkynyt kuin vilaus Puijon tornin nupista. Lauantaiaamusta tietä kelpasi ajaa urku auki. Ei kai Katainen ole sieltä päin?
Hangon ja Helsingin välinen valtatie 51 vaatii muka leventämistä, ainakin RKP:n mielestä. Oululaisen silmissä maantie on leveä kuin kiitorata. Ajoa valvoi peltipoliisien armeija.
Entäpä tämä meidän Oulu ja Pohjois-Suomi? Miten on maanteiden laita?
Yksiselitteisesti koko kesän tukkoisin valtatie oli Oulun ja Kemin välinen osuus nelostietä. Iin ja Simon välin saa ajaa letkassa olipa suunta ja aika vuorokaudesta mikä tahansa.
Kemin puoleisessa päässä tieoloihin on tulossa parannusta, mutta Olhavan suoralla saa katsoa yhtä tarkasti takapeileihin kuin etulasiin.
Jonossa ajettaessa kiilaajat ilmestyvät sataprosenttisella varmuudella väliin kuin tyhjästä. Kemistä tultaessa Iin jälkeinen leveäkaistatie ennen Haukiputaalta alkavaa moottoritietä on haaste rinta rinnan kilpa-ajoon. Urut päästetään heti auki ja ei kun kohti Oulua.
Ihme, ettei vakaviin loukkaantumisiin ja kuolemiin johtavia nokkakolareita satu päivittäin vaan vain muutama vuodessa.
Leveäkaistatiellä ei osata ajaa tien oikeaa laitaa, vaan aina löytyy joku hidastelija, joka ratsastaa jääräpäisesti keskiviivaa. Suomalaiseen ajotapaan ei kuulu antaa periksi saati tietä takana tulevalle.
Tuskaisen tukkoinen on myös matka Ruukista Ouluun ja päinvastoin, vaikka pätkällä on pitkää suoraa. Jostakin syystä jonoja vain pakkaa syntymään.
Onneksi Oulusta Liminkaan menee nykyisin moottoritie. Limingasta etelään Alatemmekselle asti tie kaipaa levennystä, mutta jatko viekin jo sukkelaa kohti etelää.
Kumma kyllä tukkoisimmat tiet keskittyvät Oulun seudulle. Vain Kehä III vetää vertoja.