Hokema siitä, että lapsen paras paikka on kotona, on saanut monet naiset siirtymään vapaaehtoisesti pois työmarkkinoilta.
Lapsen parasta ajatteleva äiti jää kotiin varmistamaan, että jälkikasvun kohdalla mikään ei mene pieleen. Samalla naisten omat mahdollisuudet kapenevat. Pahimmillaan pitkä kotiäitiys sysää naiset työttömyyteen ja köyhyyteen.
Perjantaina Helsingin yliopistossa väitellyt Tuomas Kosonen romuttaakin kuntien käsityksiä siitä, että kotihoidon tuen kuntalisien maksaminen toisi säästöjä.
Kosonen arvioi Turun Sanomissa (6.2.), että kuntalisät ovat kallis ratkaisu, koska ne heikentävät naisten työllisyyttä ja vähentävät verotuloja.
Kotihoidon tuen määrä vaikuttaa suoraan työllistymispäätöksiin. Jo 100 euroa lisää tukea pienentää 3 prosenttia pienten lasten äitien työllisyyttä. Kuntalisä on myös epätasa-arvoinen, sillä sitä maksetaan kirjavin perustein.
Täystyöllisyyteen pyrkivä yhteiskunta antaa ristiriitaisia viestejä.
Yhteiskunnallisessa keskustelussa ollaan huolissaan kestävyysvajeesta ja työvoiman riittävyydestä, mutta samalla kunnat tekevät parhaansa houkutellakseen parhaassa työiässä olevia naisia pysymään kotona vanhempainvapaan jälkeen.
Kunnille kotihoidon tukijärjestelmä sopii, sillä niin kunnat säästyvät rakentamasta päiväkoteja ja palkkaamasta niihin henkilökuntaa.
Suomesta on kaikessa hiljaisuudessa tullut perinteinen kotiäitiyhteiskunta.
Kotihoidon tukijärjestelmän voi katsoa vahvistavan sukupuolijakoa lastenhoidossa. Näin on käynyt, vaikka lapsilla on maailmalla ainutlaatuinen subjektiivinen päivähoito-oikeus ja sen myötä molemmilla vanhemmilla mahdollisuus työssäkäyntiin.
Alle kouluikäisten lasten äideistä enää 60 prosenttia käy töissä, kun luku vielä 1980-luvulla 70 prosenttia. Pienten lasten äitien asema työmarkkinoilla on selkeästi heikentynyt 2000-luvulla. Samaa tahtia on kasvanut myös lapsiperheköyhyys, joka koskettaa erityisesti yhden huoltajan perheitä.
Naiset ovat eriarvoisessa asemassa myös keskenään. Hyvin kouluttautunut nainen voi pitää pyrähdystä kotiäitiydessä antoisana vaihteluna kesken työuran.
Useimmat kotiäidit ovat kuitenkin huonosti koulutettuja ja pienituloisia. Käytännössä kotiäitiys on usein vaihtoehto työttömyydelle.
Suomessa korostetaan perheiden valinnanvapautta päättää lastensa hoidosta. Äitiyteen liittyvät myytit puolestaan ahdistavat työorientoituneita naisia, joille maistuu palkkatyö myös lasten ollessa pieniä.
Lainsäädäntö mahdollistaa työn ja perheen yhteensovittamisen ja myös tasa-arvon toteuttamisen.
Hyvistä tavoitteista huolimatta vanhempain- ja kotihoitovapaat ovat edelleen käytännössä naisten juttuja.
Kymmenen vuotta kotona olleet koti-isät ovat harvinaisia, mutta kotiäidit tuiki tavallisia. Voidaan kysyä, onko perhepolitiikassa yksilön ja kansantalouden kannalta järkevämpää suosia kahden kuin yhden ansaitsijan perhemallia.