Sosionomiopiskelija Hanna Hautaniemi aloitti nyt jo teini-ikäisen nuoren tukihenkilönä keväällä 2005. Tehtävä ei ole vaatinut sirkustemppuja tai erityisiä kasvattajan taitoja, vaan tarkoitus on ollut taata nuorelle säännöllisesti aikuisen huomiota ja vaihtelevaa tekemistä arkeen.
"Olemme käyneet muun muassa keilaamassa, museoissa, ulkona syömässä, kirjastossa ja uimahallissa. Aivan tavallisia asioita, joita muilla aikuisilla ei välttämättä ole aikaa tehdä nuoren kanssa", Hautaniemi kuvailee.
Hautaniemi tapasi tuettavaansa aluksi kerran viikossa, myöhemmin muutaman kerran kuussa. "En ole kokenut työtä mitenkään rasittavaksi, välillä on ehkä hieman huono omatunto jos ei ole ehtinyt tavata tuettavaa mielestään riittävän usein".
Vapaaehtoistyön parasta antia on ollut tutustuminen tuettavaan nuoreen ja tämän perheeseen. Keskustelut käydään luottamuksellisesti, ja ulkopuolisen aikuisen kuunteleva korva on nuorelle tärkeä asia. Tukisuhteen jatkumista ja sen hyödyllisyyttä arvioidaan puolivuosittain yhdessä sosiaalityöntekijän, nuoren ja tämän vanhempien kanssa.
"Koen olleeni ainakin jossain määrin avuksi, ja yhteistyö tuettavan kanssa on sujunut hienosti", Hautaniemi arvioi. Tukihenkilöt saavat koulutuksen, ja lisäksi Oulussa lastensuojelun vapaaehtoistyöntekijöillä on vertaistapaamisia, joissa tukihenkilöt voivat jakaa kokemuksia ja kysyä neuvoa ongelmatilanteisiin.