Irina Krohn kiirehtii elokuvateatteriin viime hetkellä ennen näytöksen alkua. Tennispalatsin pienessä salissa on alkamassa Johanna Vuoksenmaan ohjaama koko perheen elokuva Onni von Sopanen.
"Tulen suoraan Intian suurlähettilään luota. Olin puhumassa kuvauslupaa Kiti Luostarisen uudelle dokumenttielokuvalle. Samalla yritin vakuuttaa intialaiset siitä, että Suomessa voidaan kuvata myös ulkomaisia tuotantoja", Suomen elokuvasäätiön tuore toimitusjohtaja kertoo salin kynnyksellä.
Krohn haluaisi vakuuttaa intialaisten ohella muutkin alan tekijät siitä, ettei Suomi ole erityisen kallis maa tehdä elokuvia. Ja että alan ammattilaisia täällä riittää, itse asiassa enemmän kuin kotimainen tuotanto pystyy työllistämään.
Krohn onkin huolissaan elokuvan tekijöiden työtilanteesta. Suomessa ylikoulutetaan alan osaajia. Heitä houkutellaan alalle väärin lupauksin, eikä heille kaikille riitä töitä. Ei ainakaan kokopäiväisesti ja vakituisesti.
"Kansainvälisten elokuvatuotantojen tuominen Suomeen on ihan yhtä tärkeä osa kansainvälistymistä kuin suomalainen kulttuurivienti", Krohn korostaa.
Sitten salin valot tummuvat. Yleisö hiljenee. Onni von Sopanen ja teini-ikäisten maailma valtaavat valkokankaan.
Lapsenkin oikeus
Suomalainen lasten- tai nuortenelokuva oli vielä joitakin vuosia sitten suuri harvinaisuus. Nyt lapsille tehdään koko illan elokuvia keskimäärin yksi vuodessa.
Tämä vuosi on piristävä poikkeus: teatterilevitykseen on tulossa Onni von Sopasen lisäksi muitakin lapsille suunnattuja koko illan elokuvia.
Tämä olisi tärkeää myös muina vuosina. Irina Krohn korostaa lapsen oikeutta omakieliseen elokuvaan ja tätä kautta myös omakieliseen kulttuurihistoriaan.
"Nyt suomalaisella lapsella on mahdollisuus tähän ainoastaan kerran vuodessa", Krohn huomauttaa.
Kuin kotimaista viljaa
"Suomalainen elokuva on niin kuin kotimainen vilja. Jos sitä halutaan saada, sitä pitää tukea."
Irina Krohn näkee kotimaisen elokuvatuotannon vahvasti arvovalintana: suomalainen elokuva varmistaa sen, että nykyinen suomalainen kulttuurimaisema tallentuu jälkipolvien ihailtavaksi.
Elokuviin tallentuu myös nykyistä suomalaista arkea esimerkiksi maitopurkin tai kahvipaketin muodossa.
"Äitini ihailee vanhojen suomalaisten elokuvien maisemia ja sitä, miten vanhojen asemien pensasaidat olivatkin ennen niin kauniisti leikattuja."
Omakielistä kirjallisuutta Suomessa on vaalittu vuosisatojen ajan. Elokuvan kanssa näin ei ole ollut: vielä muutamia vuosikymmeniä sitten elokuvateollisuus joutui maksamaan erityistä huviveroa.
Nyt sanan ja kuvan suhde yhteiskunnassa on muuttumassa. Maailma rakentuu yhä voimakkaammin visuaalisesti. Kuvallisesta ilmaisusta on näin ollen tullut myös tärkeä kansallisen identiteetin rakentaja.
"Tässä mielessä koen olevani Agricolan ja Lutherin perinteen jatkaja", Krohn naurahtaa.
Takaisin Arkadianmäelle
Tennispalatsin elokuvateatteri on vain kivenheiton päässä Krohnin edellisestä työpaikasta, eduskuntatalosta.
Aikaisemmin Krohn istui Arkadianmäellä päättämässä muun muassa kulttuurielämän rahanjaon perusteista. Nyt hän vierailee eduskunnassa toisessa roolissa, hakemassa rahoitusta Suomen elokuvasäätiölle, jotta voisi edelleen kohdentaa rahaa uusille suomalaisille tuotannoille.
Irina Krohn tuntee politiikan ja poliitikot. Tämä auttaa häntä myös ymmärtämään poliitikkojen hyvinkin erilaiset taustat.
"Uskon, että kansanedustajat tekevät työtään vakaumuksesta. Eri edustajilla on kuitenkin hyvin erilaisia intressejä ajettavanaan."
Näiden intressien tunteminen puolestaan helpottaa keskusteluyhteyden luomista eri tahojen kanssa.
"Elokuvatuotanto voidaan nähdä yhtä hyvin alueellisen työllisyyden kuin kansallisen yhtenäisyydenkin kannaltakin, näkökulmasta riippuen."
Elokuva-ala on omalaatuisessa asemassa toisaalta taiteen, toisaalta markkinatalouden puristuksessa. Ala on pitkälti yrittäjävetoista: yhtä lailla tuotantoyhtiöt kuin elokuvateatteritkin ovat yrityksiä, jotka toimivat markkinatalouden mekanismeilla.
"Elokuvataidetta syntyy elokuvateollisuuden tuottamana", Krohn määrittelee.
Suomen elokuvasäätiön rooli on kahtalainen: toisaalta tukea suomalaisia tuotantoja, toisaalta pysytellä markkinavoimien ulkopuolella.
"Tavoitteemme on rahoittaa suomalaisia elokuvatuotantoja kuitenkin niin, että häiritsisimme mahdollisimman vähän markkinoiden toimintaa."
Vastuuta katsojallekin
Irina Krohn haluaa jakaa vastuuta elokuvien sisällöstä myös hieman yllättävään suuntaan: katsojille.
Krohnilta ei riitä sympatiaa kyyniselle kulturellille, joka odottaa itsepintaisesti, että juuri hänen makunsa mukainen kotimainen elokuva vihdoin tulisi teatterilevitykseen.
"Elokuvan sisällön määräävät lopulta ne, jotka ostavat elokuvalippuja", Krohn huomauttaa.
Nuoriso onkin äänestänyt jo jaloillaan kotimaisen elokuvan puolesta: monet nuoret kävivät katsomassa esimerkiksi Pahat pojat elokuvissa moneen kertaan.
"Erilaisia sisältöjä syntyy silloin, kun kyynikot suostuvat asettamaan itsensä alttiiksi."
Irina Krohn on aina halunnut äänestää jaloillaan. Nuoruudessaan hän on harrastanut elokuvia intohimoisesti. Ja kansanedusta-ajan kiireidenkin aikana hän yritti aina järjestää aikaa myös elokuville.
Elokuva muuttuu
Nyt Krohnista on työnsä puolesta tulossa suomalaisen elokuvan keulakuva ja puolestapuhuja. Elokuvaa hän seuraa edelleen intohimoisesti, vaikka harrastus onkin muuttunut työksi.
Onni von Sopasen hän näki Tennispalatsin näytöksessä toiseen kertaan. Katsoja-Krohn piti näkemästään: Onni von Sopasessa miellyttää erityisesti ihmisläheinen ote ja huumori.
"Hirveän hyvää dialogia", Krohn sanoo.
Toimitusjohtaja-Krohn puolestaan tietää myös elokuvan taustat: alun perin Onni von Sopasta kuvattiin tv-sarjaksi, mutta tämän työn "sivutuotteena" syntyi myös elokuva.
Siinäkin mielessä Onni von Sopanen on hyvä esimerkki nykyelokuvasta.
"Jatkossa joudutaan yhä useammin pohtimaan myös sitä, mikä itse asiassa on elokuva", Krohn huomauttaa.