Tukholma Miljoonakaupunki Tukholma hiljeni kolmen minuutin ajaksi Aasian luonnonkatastrofin uhrien muistoksi keskiviikkona. "Kaunis ajatus muistaa tällä tavoin", luonnehtii Camilla Eriksson viettäessään hiljaista hetkeä metrovaunussa Sergelintorin asemalla aivan kaupungin sydämessä.
Samalla, kun metroaseman kellon sekuntiviisari ylittää kaksitoista Camilla Erikssonin katse kääntyy alaspäin. Hänen poikansa Vilhelm tekee samoin. Tytär Alexandra puolestaan ristii kätensä suun eteen ja tuijottaa hieman pelokkain silmin eteenpäin.
Tunnelma metrossa on vakava. Iranilaissyntyinen Adam Dbirin pitää hiljentymistapaa sopivana, joskin hän huomauttaa: "Ei silti, ettenkö muistaisi heitä, vaikka emme tekisikään näin."
Metrojunat ajettiin asemille hiljaisen hetken ajaksi. Niin ikään muu julkinen liikenne pysähtyi, mikäli se turvallisuussyistä oli mahdollista.
Myös monilla työpaikoilla hiljennyttiin.
Työmiehen suru on syvä
Ruotsalaiset surevat paljolti omissa oloissaan. Kirkossa käydään purkamassa ahdistusta. Katuelämä vaikuttaa päällisin puolin tavanomaiselta. Ruotsin lippuja on puolitangossa vain siellä täällä.
Kovin näkyvää suruliputus ei ole muualla kuin julkisissa rakennuksissa kuninkaanlinnan ympäristössä.
"En pystynyt olemaan kotona, istumaan ja katselemaan televisiota. Oli pakko tehdä jotain", kertoo Anna Wikström, joka kerää rahaa Punaisen ristin lippaaseen ulkoministerin Anna Lindhin murhapaikan, suuren tavaratalon, lähettyvillä.
Tukholman lentokentällä Arlandassa vietettiin tiistaina hiljaista hetkeä.
Äänet hiljenivät, musiikki ja ilmoitukset taukosivat kovaäänisistä. Ihmiset pysähtyivät matkatavaroineen kesken askeleen, totaalinen pysähdys, vaikuttava tilanne. Myös ravintoloissa syömässä olleet ihmiset nousivat seisomaan kesken kaiken. Riippumatta kansallisuudesta kaikki oivalsivat mistä oli kyse. Ihmiset kyynelehtivät avoimesti.
Aikaisemmin yöllä Ruotsin televisio välitti yöllä Arlandasta suorana lähetyksenä ensimmäisten Kaakkois-Aasian hirmumyrskytuhossa kuolleiden ruotsalaisten kotiutuksen. Vainajat vastaanotti aamulla kello 3.27 Arlandan sateisella lentokentällä liikuttuneet kuningasperheen jäsenet, pääministeri ja maan muu korkein johto.
Harva tukholmalainen heräsi yöllä katsomaan lähetystä, sillä koneen saapumisaika oli loppuun saakka hämärän peitossa. Sen sijaan uusittuna lähetyksenä vainajien paluu kotimaan kamaralle lienee löytänyt jokaiseen kotiin keskiviikkopäivän ja -illan aikana.
Television välittämä kuva oli karu, joidenkin mielestä suorastaan kammottava; ei ääntä, ei puheita, vaan Ruotsin lippuihin kiedotut arkut ja arvovaltainen vastaanottajajoukko.
Töihin matkalla ollut rakennusmies Mikael Ek kommentoi televisiosta näkemäänsä vainajien kotiutusta kitkerään sävyyn: "Siinä kuvastui hallituksen ja muun johdon suru. Työmiehen suru on paljon syvempi ja suurempi."
Mikael Ekin mielestä viranomaiset ovat töpeksineet onnettomuuden selvittelyssä. Hän ei osaa sanoa, mitä olisi pitänyt tehdä, mutta joka tapauksessa jotain enemmän kuin tehty. "Surullista tässä on, ettei itse pysty tekemään mitään. Ei ole keinoja auttaa", toteaa tämä yhden työtoverinsa katastrofissa menettänyt nuori mies.