Oulun poliisien toiminta on ollut viime päivien aikana sekä valtakunnallisen huomion että viranomaisen tarkastelun kohteena.
Julkisuudessa on seurattu tiiviisti Tuiran kirvessurmien tutkintaa ja syyttäjä on puntaroinut sitä, menettelikö poliisi väärin surmatessaan kirvessurmista epäillyn kotiinsa.
Vuonna 1979 syntynyt mies tappoi kaksi miestä kirveellä ja katosi illan pimeyteen viikko sitten keskiviikkona.
Alkoivat laajamittaiset etsinnät epäillyn tavoittamiseksi. Poliisi sai pian vihiä somalitaustaisesta miehestä, joka oli aiemmin esittänyt väkivaltaisia uhkailuja ja kertonut haluavansa tehdä pahaa Oulussa.
Nyt nuo hyiset puheet olivat käyneet toteen. Kaksi ihmistä oli kuollut. Jossain päin Oulua liikkui erittäin vaarallinen mies, joka saattaisi jatkaa veritekojaan.
Täysin yllättäen tapahtuneita, satunnaisiin ohikulkijoihin kohdistuvia henkirikoksia ei ole helppo selvittää. Tyypillistä Suomessa paljastuneissa surmatöissä kun on, että useimmiten tekijä ja uhrit tuntevat toisensa. Uhrien lähipiirin kartoittaminen johtaa tekijän jäljille. Mutta yhtäkkisten, keskellä arkista alkuiltaa ulkopuolisiin henkilöihin kohdistuneiden veritekojen tutkiminen on toista luokkaa.
Oulun epäilty oli maahanmuuttajataustainen mies, joita monikulttuurisessa Oulussa riittää. Poliisin piti tavoittaa heistä juuri se järkyttäviin veritekoihin syyllistynyt yksilö, jonka tuntomerkit olivat hatarat.
Alkuun miehestä tiedettiin vain se, että hän oli pukeutunut tummiin vaatteisiin. Tummiin vaatteisiin pukeutuneita miehiä taisi tuohon aikaan liikkua Oulussa muutama muukin.
Poliisin tiedonkeruu ja sen analysointi johtivat sangen nopeasti vaiheeseen, jossa poliisi pyrki sisään juuri oikean maahanmuuttajamiehen asuntoon noin neljä tuntia henkirikosten jälkeen.
Se on tämänkaltaisessa rikoskokonaisuudessa lyhyt aika. Kirvessurmista epäillyn löytäminen oli hyvää poliisityötä.
Saapuessaan Myllyojalle poliisi ei tiennyt, olisiko mies kotona. Se ei tiennyt myöskään sitä, olisiko asunnossa mahdollisesti muita henkilöitä kuten vaikkapa lapsia.
Taktisista syistä poliisi ei kerro julkisuuteen, miksi se tämän jälkeen toimi kuten se toimi. Sitäkään ei vielä tiedetä, miten kauan poliisilla oli aikaa taktiikkaansa suunnitella. Tiedetään vain se, että poliisi päätti avata miehen asunnon avaimen yleisavaimella.
Tällöin tapahtumat saivat odottamattoman käänteen, kun pimeästä kämpästä sanaakaan sanomatta hyökkäsi mies ja iski poliisia kirveellä päähän. Syntyi kirveen ja aseen välinen kaksintaistelu, jonka kumpikin osapuoli oli hengenvaarassa. Se päättyi somalimiehen tappioksi.
Lopputulokseen ei voi olla tyytyväinen. Poliisin pitää lähtökohtaisesti pystyä toimimaan siten, että kukaan ei kuole poliisin luotiin.
Mutta kirvestä vastaan ei taistella pampuilla, pippurisumuttimilla tai etälamauttimilla. Tämänhetkisten tietojen valossa ampuma-ase oli ainoa käytettävissä ollut, riittävän tehokas voimankäyttöväline poliisin henkeä uhanneen miehen pysäyttämiseen.
Poliisilla on oikeus hätävarjeluun siinä missä kaikilla muillakin.
Sopii tietenkin kysyä, olisiko poliisi voinut toimia toisin ennen hyökkäyksen sattumista. Olisiko kirveen ja aseen välinen kamppailu ollut vältettävissä toisenlaisella taktiikalla?
Mitä ilmeisemmin ei. Syyttäjä on arvioinut poliisin toiminnan tilanteessa ja päättänyt olla aloittamatta esitutkintaa. Hänellä on ollut käytettävissään tiedotusvälineitä laajemmat tiedot, joten arviota asianmukaisesta menettelystä lienee uskominen.
Seuraavaksi katse kääntyy Keskusrikospoliisiin eli siihen, miten se selviää järkyttävien henkirikosten tutkinnasta. Alku ainakin vaikuttaa lupaavalta.
Kolumni