Pahuus nousee esiin aina uudestaan. Ilmiönä se on taas tapetilla.
Hyvästä ja pahasta vääntävät kättä nyt muutkin kuin Yhdysvaltain presidentti George W. Bush ja talebanit. Keskustelu käy kuumana.
Taiteen kentällä pahan pauloissa ovat etenkin dekkari- ja fantasiakirjailijat. Pahan esittämisestä elokuvassa järjestettiin seminaari lokakuun puolivälissä Helsingissä. Q-teatterin syksyn uutuus on Antti Hietalan käsikirjoittama Variatio Delectat - paha tahto. Tunnettu tanskalainen ohjaaja Lars von Trier ilmoitti tekevänsä seuraavaksi kauhufilmin antikristuksesta.
"Paha on sekä metafyysinen käsite että osa arkitodellisuutta. Ei ole yhdentekevää, miten paha mielletään ja miten se esitetään", sanoo elokuva- ja televisiotieteen professori Henry Bacon.
Bacon pohtii ranskalaisen filosofin Paul Ricoeurin ajatusten pohjalta, miten paha asemoidaan eli paikallistetaan.
"Onko paha joku ulkopuolinen voima, joka ikään kuin viettelee ihmisen? Vai onko se ihmisen mielen osa, joka tartuttaa hänet? Onko paha jollakin tavalla olemassa ihmisessä?"
Myytit jylläävät meissä
Tarinat hyvästä ja pahasta nousevat esiin voimakkaissa kulttuurisissa ja yhteiskunnallisissa kriiseissä, toteaa kulttuuriantropologi Tapio Tamminen. Eräs tällainen oli syyskuun 11. päivän WTC-isku viisi vuotta sitten.
"Maailmaa jäsennetään jälleen manikealaisittain: jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan. Puhutaan ´pahuuden voimien vastaisesta sodasta´ tai ´ristiretkestä pahuutta vastaan äärettömän oikeuden nimissä´", Tamminen analysoi.
"Heti New Yorkin iskujen jälkeen presidentti Bush rupesi käyttämään vanhakantaista retoriikkaa, joka on hyvin uskonnollis- ja mytologis-sävytteistä. Iskut polarisoivat tilanteen kaikkialla maailmassa."
Kyse on Tammisen mukaan myyttien syklistä, niiden jatkuvasta paluusta. Tästä Tamminen kirjoittaa teoksessaan Pahan viehätys (Otava 2004). Tamminen liikkuu natsismin ja terrorismin lähteillä.
Tutkijan mukaan myytit elävät ja vaikuttavat meissä. Ne ovat voimissaan myös suosituissa elokuvissa, romaaneissa, brandinikkarien mainoksissa - ja politiikassa.
"Ajatukseni on, että periaatteessa varsin yksinkertaiset myyttiset rakenteet toistuvat ja ohjaavat ihmisten toimia hyvinkin pitkälle. Myytit ikuisine pahan vastaisine taisteluineen ja sankareineen elävät nykyisin elinvoimaisina. Metaforisesti tätä tuhon, levottomuuden ja raivon syvärakennetta voi kutsua Wotaniksi."
Wotan-hahmo esiintyy esinatsilaisessa mytologiassa. Vaeltava tuhon jumala ilmaantui maailmaan aina kun aika oli sille kypsä. Se pani maailman ennen näkemättömään liikkeeseen.
Wotan oli tärkeä säveltäjä Richard Wagnerilla, ja se on edelleen keskeinen uusarjalaisille liikkeille.
Sokeus on pahinta
Tapio Tamminen puhuu sosiaalisista fantasiakertomuksista, jotka liikuttavat historiaa, vievät mennessään, sitovat ihmiset yhteen.
"Tarvitaan vain sopiva kriisi, ja tarinaniskijät ilmestyvät kuin tyhjästä, osoittavat syylliset, syyttömät ja uhrit. Ja tarinoiden merestä on enää vaikea erottaa totuutta ja epätotuutta."
Fantasiakertomukset ovat usein millianistisia eli ennustavat uutta tuhatvuotista valtakuntaa.
"Kun maailma käy käsittämättömäksi, ihmisillä on taipumus etsiä yksinkertaisia ja perinteisiä vastauksia ongelmiinsa. Mahdollisia kriisin paikkoja ovat ekologiset ongelmat ja vauhdilla globalisoituva talous", Tamminen luettelee.
"Älyllisemmät fantasiakertomusten käsikirjoittajat liikkuvat messiaanisen anarkismin ja ympäristöfundamentalistien parissa."
Miksi paha viehättää?
"Paha viehättää siksi, että myyttiset rakenteet ovat osa ihmisyyttä. Ei ihminen pääse niistä eroon. Jos opimme tiedostamaan ne yksilön, kulttuurin ja ihmiskunnan tasolla, opimme myös hallitsemaan niitä. Se on kaikista pahinta, jos myytit johdattavat meitä sokeasti."
Pahuuden pullistumat
Oireileeko ja reagoiko populaarikulttuuri pahuuden ilmiöön. Onko monsterimainen Lordi-ilmiökin yksi pahuuden pullistuma?
"Populaarimusiikissa, esimerkiksi hevimusiikissa jotkut ovat ikään kuin ´flirttailleet´ demonististen fantasiavoimien, pahuuden voimien kanssa. Mutta sehän on ollut leikkiä. Niitä ei pidä sotkea varsinaisiin poliittis-uskonnollisiin käsityksiin", korostaa Tapio Tamminen.
Hän huomauttaa, että rockmusiikkia on tosin käytetty aseena rasismin edistämisessä. "Se on kumminkin marginaalinen ilmiö."
Pahuutta voi härnätä ja sillä voi leikkiä.