Asunnottomuus nousi Suomessa uutisotsikoihin 1960-luvulla, kun kymmeniä asunnottomia kuoli pakkasessa Helsingissä. Tuolloin syntyivät ensimmäiset yhteiskunnalliset liikkeet ajamaan yksinomaan asunnottomien asiaa. Paljon on tehty, mutta vielä enemmän puhuttu. Silti yli 8 000 ihmistä on yhä vailla asuntoa.
Asunnottomuuteen on useita syitä. Perussyy löytyy siitä, ettei halpoja vuokra-asuntoja ole tarjolla riittävästi. Osa syistä johtuu ihmistä itsestään, kuten viinankäytöstä. Mutta asunnotta on koko joukko ihmisiä, joita ei voi syyllistää siitä heidän omien elämäntapojensa vuoksi. Usein asunnottomilla on monia ongelmia, kuten pitkäaikaissairauksia ja työttömyyttä. Avioero on noussut yhdeksi keskeiseksi asunnottomuuteen vaikuttavaksi tekijäksi.
Ilman asuntoa eläminen on Suomessa yleisintä etenkin suurissa kaupungeissa. Pahin tilanne on pääkaupunkisedulla. Myös Oulussa oli Aran (Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus) tilastojen mukaan noin 150 asunnotonta viime vuonna.
Asuntotilanne on parantunut viimeisen parin kolmen vuosikymmenen aikana. Vielä 1980-luvun puolivälissä asunnottomia tilastoitiin olevan yli 17 000. Asunnottomien määrä laski aina 2000-luvun puoliväliin saakka, mutta on ollut hienoisessa nousussa sen jälkeen.
Vuosikymmenten varrella on käynyt selväksi, että asuntojen lisärakentaminen ei yksin riitä asunnottomuuden poistamiseen. Asuntojen rakentamisen lisäksi tarvitaan erilaisia tuki- ja asumispalveluita. Mutta niiden rahoitus on osoittautunut ylivoimaiseksi järjestää aikana, jolloin yhteiskunnan menoja on pitänyt karsia joka lohkolta.
Kunnilla on keskeinen velvollisuus osoittaa asuntoja kuntalaisille. Kunnat ovat hyvin pitkälle siirtäneet tehtävän kunnallisille osakeyhtiölle. Nämä puolestaan toimivat varsin itsenäisesti eivätkä aina ota huomioon sosiaalisia tekijöitä.
Vuokra-asuntoja on syntynyt, mutta niitä ei tarjota välttämättä köyhimmille ja kipeimmille, vaan niille, joilla on varaa maksaa varsin korkeaksi kohonneita vuokria.
Ennen puhuttiin sosiaalisesta asuntotuotannosta, millä tarkoitettiin yhteiskunnan tukemaa asuntotuotantoa. Sen alkuperäisenä ajatuksena oli rakentaa edullisia asuntoja niille, jotka eivät omin varoin siihen kykene. Tällainen rakentaminen elää enää paperilla. Yhteiskunnan tukemissa asunnoissa lainanhoitokulut ovat jopa kovemmat kuin vapailta markkinoilta rahaa ottaneissa asuntoyhtiöissä.
Suomen ilmasto-olot ovat sellaiset, ettei täällä voi elää taivasalla. Tarvitaan katto pään päälle, seinät ympärille ja lämpöä sisälle. Tarve on sama niin rikkaalla kuin köyhällä, niin itsestään huolehtimaan kykenevällä kuin vaikkapa juopolla. Asuntoa tarvitsevat kaikki.
Nykymenolla ongelma on ja pysyy. Asunto, jos mikä on oikeus, joka tulisi julistaa subjektiiviseksi oikeudeksi ja vaatia sen mukaisia toimia yhteiskunnalta.