Tietoihin uudesta maanjäristyksestä Aasiassa reagoitiin Suomessakin kiitettävän nopeasti. Tapaninpäivän järkyttävästä kokemuksesta on otettu opiksi.
Tiedot uudesta rajusta maanjäristyksestä Sumatran saaren edustalla synnyttivät hetkeksi epätodellisen tunteen: joko taas? Kului muutama tunti, ennen kuin selvisi, ettei pelättyä tuhoaaltoa, tsunamia, lähtenyt tällä kertaa liikkeelle. Joillakin Indonesian rannikon saarilla järistys sai pahaa jälkeä aikaan, mutta tuhot jäivät muuten rajallisiksi - niitä saattoi tosin juuri tuolla Indonesian alueella pienentää sekin, että rakennukset ehtivät sortua jo edellisessä maanjäristyksessä.
Mutta tässä tilanteessa ratkaisevaa oli, mitä tapahtui ensimmäisten parin kolmen tunnin aikana. Jos tsunami olisi lähtenyt liikkeelle, reagointiaikaa lähialueilla olisi ollut juuri tuon verran, järistyksen vieressä Sumatralla vielä huomattavasti vähemmän.
Tällä kertaa järjestelmä näytti toimivan. Tsunamivaroituksen antamisessa ei aikailtu. Alueen viranomaiset ryhtyivät ainakin uutistietojen perusteella heti toimeen. Paikallisia asukkaita ja matkailijoita herätettiin keskellä yötä ja evakuoitiin korkeammille, turvallisemmille paikoille. Toimien ripeydessä auttoi tosin varmasti sekin, ettei kenellekään tarvinnut enää erikseen selittää, mistä tsunamissa on kyse.
Myös Suomessa sähköiset tiedotusvälineet kertoivat ripeästi tapahtuneesta. Valtioneuvoston valmiuspäälliköt kokoontuivat heti tietojen tultua maanantaina, toisen pääsiäispäivän iltana, ja ulkoministeriö avasi vuorokauden ympäri toimivan päivystyspuhelimen. Matkanjärjestäjät olivat nekin tilanteen tasalla.
Koska varsinaista tositilannetta ja sen tuomaa kaaosta ei turistialueille tullut, ei voida varmuudella sanoa, kuinka järjestelmä olisi niissä oloissa toiminut. Nopea reagointi ensimmäisiin uutisiin luo uskoa siihen, että valmiudet nopeisiin toimiin olivat joka tapauksessa aivan eri luokkaa kuin tapaninpäivän tuhoaallon iskiessä. Opiksi oli selvästi otettu.
Asiassa auttoi varmasti myös se, että kyseessä oli juuri sama maantieteellinen alue kuin edellisellä kerralla, ja avustusorganisaatiot olivat yhä paikalla. Pelastajatkin pääsivät pahiten kärsineelle Niasin saarelle varmasti nopeammin kuin normaalioloissa olisi tapahtunut - ilman edeltävää tsunamia koko järistys ei olisi paljon huomiota alueen ulkopuolella saanut.
Ajattelemisen aihetta uutinen joka tapauksessa antaa paljon. Turistit olivat palanneet Kaakkois-Aasian lomakohteisiin, koska tapaninpäivän tuho tuntui yksittäiseltä katastrofilta. Mutta oliko se sitä? Vaikka kyseessä nyt ilmeisesti oli jälkijäristys, se joka tapauksessa kuului kymmenen suurimman maanjäristyksen joukkoon sataan vuoteen, ja taas samalla alueella.
Järistystenja niiden seurausten ymmärtämiseksi tarvitaan nopeasti kansainvälistä tutkimustietoa siitä, miksi merenalainen mullistus ei tällä kertaa aiheuttanut suuria tuhoaaltoja.
Seuraavalla kerralla ei ehkä olla näin onnekkaita. Varmaa nimittäin on, että seuraava iso maanjäristys tulee. Kukaan vain ei tiedä milloin ja missä. Yksi tämän alkuvuoden opetuksia on se, että nykyisessä maailmassa riskit ovat entistä enemmän yhteisiä. Nyt on puhuttu rannikoista ja turistikohteista, mutta miljoonakaupungeista esimerkiksi Teheran, Tokio ja Kalifornian keskukset San Francisco ja Los Angeles sijaitsevat suoraan riskivyöhykkeillä.
Sumatran maanjäristys oli ikään kuin kertausharjoitus. Oikea tilanne, jossa yhteiskuntien katastrofivalmiutta toden teolla mitataan, syntyy todennäköisesti täysin odottamatta ja kaavoista poiketen.