Säteilyturvakeskuksen (Stuk) tutkimusjohtajan Sisko Salomaan työhuoneen pöydällä on paksut pinot ydinvoimaan ja säteilyyn liittyviä tutkimusraportteja ja turvallisuusselvityksiä. Tuoreimmat on laadittu ensi tiistaina 26. huhtikuuta vietettävän Tshernobylin onnettomuuden 20-vuotispäivän seminaaria varten.
"Tshernobylin onnettomuuden jälkeen on tehty todella paljon työtä ja päätöksenteon malleja turvallisuuden parantamiseksi. Mallien avulla voidaan laskea radioaktiivisen pilven kulkeutumista, aiheutuvaa laskeumaa, sitä kuinka säteily menee elintarvikkeisiin ja millaiset säteilyannokset koituvat ihmisille. Samoin on tehty suojelutoimien suunnitelmia", Sisko Salomaa luettelee.
Tshernobylin ensimmäinen opetus suomalaisille oli kuitenkin aivan toiselta alalta, työmarkkinoilta.
"Ensimmäinen opetus oli, että säteilyturvakeskus ei voi mennä lakkoon", Salomaa hymähtää.
20 vuotta sitten keväällä virkamieslakko oli pysäyttänyt kaiken mittaustiedon välittämisen. Mittarit mittasivat, mutta kukaan ei ollut niitä lukemassa, postittamassa ja faksaamassa eikä siten tietenkään vastaanottamassa.
"No sitten aika pian väki kutsuttiin töihin."
Sisko Salomaa itse tuli vasta toisessa aallossa, vuotta myöhemmin, kun Stukin lisääntyneiden töiden vuoksi palkattiin taloon lisää henkilökuntaa.
Vastuu on lisääntynyt
Tshernobylin suurin opetus on Sisko Salomaan mukaan onnettomuuden jälkeen luotu turvallisuuskulttuuri. "Nyt ihmisiä opetetaan, että ajatellaan ensin mitä tehdään ja miksi tehdään. Ydinvoimalassa kenenkään ei pidä sokeasti totella. Pitää miettiä, onko tässä nyt kaikki kohdallaan, jos ohjeet epäilyttävät."
Turvallisuuskulttuurille näin yksinkertaistettuna on nimikin: maalaisjärki, vastuu ja valvonta. Sitä olisi pitänyt löytyä myös Tshernobylissä, mutta miten kävi?
Vaarallista ydinvoimalaa käytti puutteellisen turvallisuuskoulutuksen saanut huonosti motivoitunut henkilökunta, joka ei piitannut turvallisuusmääräyksistä ja jolla ei ollut riippumatonta valvontaa. Seurasi täysin hallitsematon tilanne, eikä laitosta voinut enää pysäyttää.
"Jarrut oli purettu, ja käsijarrukin ruuvattu irti", havainnollistaa Stukin lähialueyhteistyön yksikön projektipäällikkö Kim Söderling.
"Tshernobylin onnettomuuden yhtenä opetuksena ryhdyttiin vaatimaan turvallisuusanalyysejä. Nyt ydinvoimaloiden testaukset mietitään aivan uudella tavalla. Rakentamiskulttuuriin kuuluu, että kaikki mahdolliset tilanteet on etukäteen selvitetty ja mietitty, miten tapahtumat tullaan estämään. Turvallissuusselvitykset ovat osa rakentamislupaa."
On line -tietoa
Tshernobylin jälkeen Suomeen on rakennettu 300 automaattisen havaintoaseman verkosto. Suomen lähialueelle, Sosnovyi Borin ydinvoimalaitoksen alueelle Stuk yhdessä muiden pohjoismaiden kanssa on hankkinut säteilymittarit, joista tieto Stukille tulee sateliittien kautta. Myös voimalan paloturvallisuuden kehittämisessä suomalaiset ovat mukana.
Säteilytietoja vaihdetaan myös Itämeren maiden kesken, ja EU:lla on omat säteilytietojen vaihtojärjestelmät. Tshernobylin jälkeen solmittu Kansainvälinen ydinturvallisuussopimus takaa tiedonsaannin missä päin maailmaa tahansa ilmenevistä poikkeuksellisista mittaustiedoista. Sopimusmaat ovat sitoutuneet kukin omalta osaltaan turvallisuusvaatimusten täyttämiseen.
"Valmiusharjoituksia on Suomessa useita vuodessa, ja viime vuonna Kuolassa harjoiteltiin tiedonkulkua venäläisten viranomaisten ja asiantuntijoiden kanssa. On tärkeää, että meillä on myös henkilökohtaiset kontaktit", projektipäällikkö Kim Söderling toteaa.
Hän huomauttaa, että Venäjälläkin on nyt valmiusorganisaatiot usealla tasolla, ydinvoimalaitosten omistajista säteilyturvallisuudesta vastaavaan ministeriöön.
Ydinvoimalaitosten rakentamisessa Tshernobylin opetus oli, että saman tyypin reaktoreita ei enää rakenneta. Sosnovyi Borin laitos on samaa tyyppiä, mutta siihen on tehty turvallisuutta parantavat muutokset, muun muassa hätäjäähdytysjärjestelmät on uusittu. Suojakuoren rakentaminen on kuitenkin todettu mahdottomaksi tehdä enää jälkikäteen.
Kokonaiskuvaa ei vielä ole
Kun Tshernobylin onnettomuus tapahtui, Kaisa Kosonen oli kahdeksanvuotias Kuopiossa asuva tyttönen. Ville Väkeväinen oli Pohjois-Karjalassa asuva kuusivuotias pojanvesseli.
Kaisan muistikuvat tapahtumasta ovat hatarat, ja näkemykset ydinvoimasta ovat muotoutuneet muuta kautta. "Sitä paitsi, onnettomuuden kokonaiskuvan paljastuminen on vielä edessä päin", hän toteaa.
Greenpeacen energiakampanjavastaava Kaisa Kosonen pitää Tshernobylin onnettomuuden suurimpana opetuksena sitä, että se osoitti kuinka liika teknologiauskollisuus on vaarallista ja että ydinvoimalassa on aina onnettomuuden riski. "Vaikka se olisi häviävän pieni, onnettomuustapauksessa seuraukset ovat valtavat."
Ydinenergianuorten puheenjohtaja Ville Väkeväinen pitää Tshernobylin onnettomuutta laitoksen reaktorityypin ja tietoisten käyttövirheiden summana, jonka pohjalta ei pitäisi tehdä päätelmiä ydinvoimalaitosten turvallisuudesta.
"Nyt rakennettavat ydinvoimalat ovat turvallisempia. Länsimaisissa voimaloissa ei käytetä grafiittihidastetta, ydinvoimaloihin rakennetaan suojarakennukset ja alipaine estää ilman virtaamisen ulos laitoksesta mahdollisessa onnettomuustilanteessa. Ydinvoimalaitokset perustuvat ohittamattomiin fysiikan lakeihin", Ville Väkeväinen luettelee esimerkkejä.
Kaisa Kosonen taas sanoo, että kaikkia ydinvoimaloita on aikanaan kehuttu turvallisiksi. "Mutta harvoin se onkin teknologia sinänsä joka pettää, vaan aina onnettomuuksissa ja läheltä piti -tilanteissa on se inhimillinen tekijä, ihminen" , Kosonen sanoo.
Kaisa Kosonen on sitä mieltä, että ydinvoimasta tulisi luopua kokonaan sen moninaisten riskien vuoksi. "Olen erittäin huolissani siitä, että ilmastonmuutosta käytetään keppihevosena ydinvoiman puolesta. Se ei ole ratkaisu ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen, sillä ydinvoiman osuus maailman energiankulutuksesta on hukkalämpö huomioiden alle 3 prosenttia. Ilmastonmuutoksen torjunnassa ei auta tuijottaa pelkkää sähköntuotantoa vaan on katsottava koko energiantarvetta."
"Vaikka voimaloiden määrä kaksin- tai kolminkertaistettaisiin, olisi vaikutus ilmastonpäästöihin pieni. Mutta riskien kaksinkertaistaminen olisi pelottava ajatus", Kaisa Kosonen huomauttaa. "Sekin että ydinvoimaloiden turvallisuutta kehitetään, tarkoittaa entistä monimutkaisempia laitoksia, joiden hallinta tuo uusia riskejä." Ville Väkeväisen mielestä ydinvoimaa tarvitaan nimenomaan hiilidioksipäästöjen leikkaamiseen. Kun kehittyvien maiden talous kasvaa, niiden energiankulutus nousee, ja kokonaispäästöjen kurissa pitämiseen ydinvoima on hänen mielestään tehokkain ratkaisu. Ydinvoimalla tuotettua perusvoimaa ei voi korvata esimerkiksi puulla, koska hinta nousisi liian korkeaksi. Mutta säätövoiman tarpeisiin uusiutuviin energialähteisiin perustuvaa sähköntuotantoa tulisi hänenkin mielestä kehittää.