Presidentti Donald Trump on ollut Valkoisen talon isäntä reilut 14 kuukautta. Siinä ajassa on käynyt enemmän kuin selväksi, mikä hän on miehiään. Viime viikkoina on kuitenkin vahvistunut vaikutelma, että tähän asti koettu on ollut vasta alkusoittoa ja että maailmalla on entistä suurempi syy pelätä, mitä hän keksii seuraavaksi.
Trump on ensinnäkin erottanut hallinnossaan jonkinlaista kohtuuden ja maltin ääntä edustaneet, yksi toisensa jälkeen. Ulkoministeri Rex Tillerson, joka kutsui Trumpia kerran ääliöksi, sai lähteä. Kansallinen turvallisuusneuvonantaja H.R. McMaster lähtee kohta.
En olisi yllättynyt, jos avainhenkilöistä yksi viimeisimmistä maltin äänistä, puolustusministeri James Mattis, joutuisi lähtemään lähiaikoina.
Arvostetun Brookings-tutkimuslaitoksen mukaan Trumpin hallinnon korkea-arvoisista avustajista lähti, erotettiin tai siirrettiin toiseen tehtävään ensimmäisen vuoden aikana 34 prosenttia.
Trumpin edeltäjistä prosenttiluku oli samana aikana Ronald Reaganilla 17, Bill Clintonilla 11, Barack Obamalla yhdeksän, George W. Bushilla seitsemän ja George Bush vanhemmalla kuusi.
Tällainen henkilöstöpolitiikka saattoi toimia Trumpin bisnesmaailmassa, mutta tekee maailman ykkösvaltiosta vähimmillään arvaamattoman ja pahimmillaan vaarallisen. Trump johtaa äärimmäisyyksiin viedyllä hajota ja hallitse -periaatteella, tappeluttaa alaisiaan keskenään ja antaa potkut niille, jotka eivät suostu hänen jees-miehikseen ja -naisikseen.
Uudeksi ulkoministeriksi on nousemassa keskustiedustelupalvelu CIA:ta johtanut Mike Pompeo ja turvallisuusneuvonantajaksi Bush nuoremman YK-suurlähettiläs John Bolton. Heitä voi kutsua telaketjukaksikoksi, jolta voi odottaa mitä tahansa.
Bolton oli Bush nuoremman kauden Irakin sodan yksi arkkitehti. Hän kannattaa hyökkäystä Pohjois-Koreaan, haluaa purkaa Obaman kaudella tehdyn, Iranin ydinohjelmaa koskevan sopimuksen ja on esittänyt Iranin pommittamista.
On hyvä kysymys, keksikö Trump nostaa Boltonin avustajakseen siitä, että tämä on äärikonservatiivisen, Trumpin seuraaman Fox-uutiskanavan kommentaattori.
New York Times kirjoitti lauantain pääkirjoituksessaan näin: "On harvoja ihmisiä, jotka johtaisivat Boltonia todennäköisemmin Yhdysvallat sotaan." Tämä lause vastaa myös minun näkemystäni.
Lähiviikkoina saamme seurata, mitä tapahtuu Trumpin ja Pohjois-Korean diktaattorin Kim Jong-unin toukokuuksi suunnitelussa tapaamisessa. Amerikkalaistiedotusvälineiden mukaan Trump päätti siitä alle tunnissa. Jos ja kun tapaaminen menee pieleen, seuraava vaihe nostaa hikeä pintaan jo nyt.
No, vielä ei ole sota syttynyt, mutta kauppasodan uhka roikkuu jo ilmassa. Trump lätkäisi Kiinasta Yhdysvaltoihin tuotavalle teräkselle ja alumiinille tuontitullin. Kiina ei vastannut vielä samalla mitalla, mutta sekin vaihe voi olla edessä.
Tutkijat Tommi Koivula ja Juha Ratinen näkivät lauantain Helsingin Sanomissa, että Kiinaa koskevat tuontitullit saattavat olla osa strategiaa, jolla Yhdysvallat pyrkii horjuttamaan Kiinan nousua. Näin voi ollakin, vaikka Trumpin politiikasta löytää strategian hiventäkään vain hyvällä tahdolla.
Maailmankirjat ovat kääntyneet ympäri: kommunistinen Kiina puolustaa vapaakauppaa, kun taas kapitalismin ykkösmaa Yhdysvallat on Trumpin johdolla kääntynyt sitä vastaan. Maailmanpolitiikan vakauden ankkureiksi ovat nousseet Kiinan presidentti Xi Jinping ja Saksan liittokansleri Angela Merkel. Tämä tehtävä on kuulunut yleensä Yhdysvaltain ja Venäjän johtajille. Ei kuulu enää.
Trumpin linjan koveneminen voi liittyä syksyn kongressin välivaaleihin, joissa on pelissä se, säilyttääkö republikaanipuolue enemmistönsä molemmissa kamareissa.
Trumpin ja republikaanien yhteistyö ei ole kyllä ollut hääviä. Trump oli äsken kaataa kongressin hyväksymän budjetin, koska se ei sisältänyt hänen ajamaansa määrärahaa Meksikon vastaisen rajan muurihankkeelle.
Paljon kertoo se, että hiljakkoin Suomessa pidetyssä taustaseminaarissa esiintyneet amerikkalaiset, tutkijat ja ulkoministeriön edustaja, välttivät vastaamasta Trumpiin liittyneisiin kysymyksiin, edes nimettöminä. Ilmeet kertoivat kyllä sitäkin enemmän.