Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin vaikutus Euroopan maiden ulkopolitiikkaan on ollut näkyvä ja paikoitellen repivä. Selkein ja sinänsä myönteinen vaikutus on se, että eurooppalaiset ovat alkaneet panostaa enemmän omaan turvallisuuteensa.
Sopeutuminen uuteen epävarmuuden kauteen transatlanttisissa suhteissa on kuitenkin hankalaa erityisesti itäisille Nato-maille, joiden turvallisuus riippuu kaikkein vahvimmin Yhdysvalloista.
Jotkut niistä, kuten Puola, ovat olleet trumpilaisempia kuin Trump, panostaen kahdenvälisiin suhteisiin USA:n kanssa ja toimien häirikkönä EU:ssa. Toiset, kuten Viro, ovat pikemminkin yrittäneet huolehtia siitä, että sekä Nato että EU olisivat mahdollisimman vahvoja ja välttäneet ristiriitojen kärjistämistä omilla toimillaan. Kumpikin maa on tyytyväinen siihen, että Trump on lisännyt USA:n sotilaallista panostusta Euroopan puolustukseen.
Maiden väliset erot kumpuavat syvältä, arvojen ja maailmankatsomusten tasolta. Trumpin valtaannousu viesti Puolan nykyjohdolle eli kansalliskonservatiiviselle Laki ja oikeus -puolueelle, että he kulkevat historian suurten virtausten etunenässä. Puolan presidentti Andrzej Duda on kansainvälisillä areenoilla puhunut ’Puola ensin’ -politiikasta, korostanut vapaita kansoja ja niiden "suvereenia tasa-arvoa".
Trumpin puheiden kaiku kuuluu myös Puolan sisäisessä keskustelussa, jossa konservatiivisten arvojen pohjalta vastustetaan EU:ta, maahanmuuttoa ja abortteja.
Eurooppalaisen ECFR-ajatuspajan joulukuussa julkaisema analyysi Puolan ja Saksan suhteista Trumpin kaudella nostaa esiin periaatteellisia, jyrkkiä eroja siinä, miten kyseiset maat näkevät Trumpin vaikutuksen Eurooppaan ja kansainväliseen järjestykseen. Analyysin kirjoittajat Piotr Buras ja Josef Janning toteavat, ettei Puolan johto näe Trumpin politiikalla olevan mitään kielteistä vaikutusta Eurooppaan. Puola on sopeutunut uuteen aikakauteen vahvistamalla entisestään kahdenvälisiä suhteita Yhdysvaltoihin.
Sekä Trump että Puolan johto suhtautuvat epäluuloisesti monenkeskiseen kansainväliseen yhteistyöhön ja instituutioihin, jotka heidän mielestään rajoittavat kansojen vapautta. Kaikkein pahin valtioiden pakkopaita on tässä katsannossa tietenkin EU.
Saksassa ja laajemmin Euroopassa vallitseva ajattelu korostaa päinvastoin, että monenkeskiset rakenteet luovat vakautta ja vahvistavat etenkin pienempien valtioiden asemaa. EU rakentuu ymmärrykselle, että valtioiden tasavertaista suvereniteettia uhkaa vahvempien valtioiden harjoittama voimapolitiikka, jota kansainvälisillä instituutioilla ja pelisäännöillä pyritään hillitsemään.
Oma maa ensin -iskulause vetoaa äänestäjiin myös Euroopassa, mutta on sitä vaarallisempi kyseiselle maalle itselleen, mitä pienempi valtio on kyseessä. Puolan ja USA:n johtajien maailmankatsomusten läheisyys näyttää vahvistavan maiden liittolaissuhdetta – mutta jos keskeinen osa maailmankuvaa on varsin kapeakatseinen käsitys kansallisista eduista, ei ole liittolaisuus kovin kestävällä pohjalla. Itsekkäästi ajatellen jonkin pienen Euroopan valtion puolustaminen ei ole amerikkalaisen äänestäjän näkökulmasta erityisen järkevää – jos sitä ei perustella laajemmalla näkemyksellä kansainvälisestä järjestyksestä ja kestävien liittolaissuhteiden merkityksestä, kuten USA:n ulkopolitiikassa on ollut tapana tehdä.
Itäisen Euroopan maiden pyrkimys miellyttää vahvinta liittolaistaan on tuottanut kummallisia tilanteita, kuten Romanian pääministerin hiljattainen lausunto, että maa aikoo siirtää Israelin suurlähetystönsä Jerusalemiin. Romanian presidentti otti kuitenkin päinvastaisen kannan ja muistutti, että lopullinen päätösvalta asiassa kuuluu hänelle. Romanian EU-puheenjohtajuus vältti ikävän kolauksen.
Presidentti Trumpin joulukuussa 2017 tekemä vastaava päätös johti silloin YK:n yleiskokouksen hyväksymään päätöslauselmaan, joka kehotti valtioita olemaan siirtämättä lähetystöjään Jerusalemiin vedoten kansainväliseen oikeuteen.
Lauselman puolesta äänesti 128 maata, niiden joukossa EU-maiden enemmistö. Kuusi EU-maata (Kroatia, Latvia, Puola, Romania, Tshekki ja Unkari) äänestivät EU:n yhteisestä kannasta poiketen tyhjää, koska eivät halunneet vahingoittaa suhdettaan Yhdysvaltoihin.
Pyrkimys olla trumpilaisempi kuin Trump kuuluu Virossa kansalliskonservatiivisen puolueen EKRE:n kannanotoissa, olipa kyseessä Jerusalem, EU, abortit tai maahanmuutto. EKRE nousi parlamenttivaaleissa kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi 18 prosentin kannatuksella ja saattaa kuulua Viron seuraavaan hallituskoalitioon.
Muut puolueet pitänevät huolen maan ulkopoliittisen linjan jatkuvuudesta. Ahdasmielinen kansallisten etujen rummuttaminen voisi kenties joku päivä herättää liittolaisten mielessä kysymyksen, miksi muiden pitäisi sitoutua tarvittaessa puolustamaan hankalaa ja itsekästä pikkuvaltiota.
Kristi Raik on Viron Ulkopoliittisen instituutin johtaja.