Pääkirjoitus

Trumpin kiivas sanailu oli Suomen kannalta vain pintavaahtoa – tärkeintä on, että Suomella on Niinistön ansiosta toimiva yhteys supervallan johtoon

Presidentti Sauli Niinistö ei ollut pääroolissa Valkoisessa talo mutta hoiti sivuosansa tyylikkäästi.

Tiedotustilaisuuden isoksi teemaksi nousi Trumpia vastaan aloitettu virkarikostutkinta. Niinistö sai seurata Trumpin puolustautumista vierestä.
Tiedotustilaisuuden isoksi teemaksi nousi Trumpia vastaan aloitettu virkarikostutkinta. Niinistö sai seurata Trumpin puolustautumista vierestä.
Kuva: SHAWN THEW SHAWN THEW

Presidentti Sauli Niinistö ei ollut pääroolissa Valkoisessa talo mutta hoiti sivuosansa tyylikkäästi.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön tviitti kertoi huumorilla loiventaen sen, millaisessa show’ssa hän oli keskiviikkona mukana vieraillessaan Valkoisessa talossa Washingtonissa. ”Aina vaan vauhtia enemmän”, hän vertasi tämänkertaista vierailua viiteen edelliseen. Niinistö on tavannut Trumpin talossa ennenkin mutta myös George W. Bushin ja Barack Obaman.

Niinistön ja Trumpin tämänkertaisen tapaamisen virallinen syy oli se, että Yhdysvallat tunnusti vuonna 1919 eli sata vuotta sitten Suomen itsenäisyyden. Suhteiden historiaan liittyen presidenttien lehdistötilaisuuden aluksi kerrottiinkin kiinnostava uutinen: Suomi aikoo palauttaa Kansallismuseon kokoelmissa olevia Yhdysvaltain intiaanikansojen jäänteitä niiden alkuperämaahan.

Kyseessä on Suomen valtiolta ja Museovirastolta hieno ele Yhdysvaltojen alkuperäisväestöä kohtaan.

Keskiviikkoisen tiedotustilaisuuden isoksi teemaksi ei kuitenkaan noussut Suomen ja Yhdysvaltojen suhteiden tila vaan presidentti Trumpia vastaan aloitettu virkarikostutkinta. Niinistö sai seurata vierestä, kun Trump puolustautui raivokkaasti vakavaa syytöstä vastaan.

Jos Yhdysvaltojen suuri yleisö ei sattuisi muistamaan, mitä Niinistö puhui mustasta hiilestä tai aseriisunnasta, he ehkä muistavat pienen valtion päämiehen, joka tyynenä ja hetkittäin hiukan ulkopuolisen oloisena kuunteli Yhdysvaltain presidentin kiihkeää sanailua.

Trumpin vetämä show oli toisaalta Suomen näkökulmasta pintavaahtoa. Oli Valkoisen talon isäntänä kuka tahansa, Suomen on tärkeää pitää keskusteluvälit kunnossa.

Niinistön kaudella yhteys on toiminut. Vierailut on selvästi nähty hyödyllisiksi myös Valkoisessa talossa, muuten Trump tuskin olisi jälleen halunnut tavata Niinistöä.

Trump sanoi Niinistön ”puhuvan vähän”, mutta ilmeisesti Trumpin mielestä sitten asiaa. Yli seitsemän vuoden kokemus presidenttinä on kiistatta tehnyt Niinistöstä Euroopan ja Venäjän asiantuntijan mutta tapaamistensa ansiosta myös Ukrainan tilanteen tuntijan.

Kiinnostava kysymys on esimerkiksi se, onko Niinistön käymillä tuoreilla keskusteluilla jokin osa siinä, että Venäjä ja Ukraina ovat päässeet ainakin jonkinlaiseen sopimukseen paikallisvaalien järjestämisestä Ukrainan separatistialueilla.

Suljettujen ovien takana Niinistö oli Valkoisessa talossa nostanut esiin esimerkiksi Atlantin ylittävän kumppanuuden merkityksen valtameren kummallakin puolella. Erityisesti EU:n ja Yhdysvaltojen välisen suhteen Trump näkee kilpailuna. Tästä Yhdysvaltain presidenttiä on ilmeisen vaikea opettaa pois.

Lehdistötilaisuudessa nousi esille – sekä presidentti Trumpin mainitsemana että lehdistön kysymyksessä – myös Nokian 5G-teknologia. Nokian asemaa Yhdysvalloissa vahvistaa se, että sen kilpailija kiinalainen Huawei on joutunut siellä epäilyttävään valoon.

Niinistö arvioi Nokiaa alan isoksi tekijäksi, mutta varoi mustamaalaamasta Huaweitakaan. Oululaisesta näkökulmasta katsottuna Niinistö olisi voinut kehua Nokiaa monisanaisemminkin.