Miljardööri Donald Trump on nyt virallinen ehdokas Yhdysvaltain seuraavaksi presidentiksi. Mahdottomana pidetty muuttui mahdolliseksi. Muu maailma, tämän kirjoittaja sen mukana, voi vain pyöritellä päätään.
New York Timesin kolumnisti David Brooks muotoili varmaankin monien ajatukset näin: ”Amerikan poliittisessa historiassa on ainutlaatuinen hetki: toisen pääpuolueen ehdokkaan henkinen vakaus on johtava keskustelunaihe.”
Trumpin Clevelandin-puhe ei kuitenkaan ollut enää hänelle niin tyypillistä töräyttelyä ja omakehua. Hän puhui myös ”meistä” eikä vain ”minusta”. Trumpin pohjasävy oli silti synkkä, ja siitä puuttui näille puheille ominainen optimismi. Hän yrittää tehdä itsestään presidenttiä pelon, ei ilon kautta.
Trumpia onkin jo verrattu Richard Nixoniin, joka nousi levottomana vuonna 1968 presidentiksi vetoamalla amerikkalaisten pelkoihin ja lupaamalla lakia ja järjestystä.
Amerikassa puhetaito on tärkeääkin tärkeämpi onnistumisen mitta. Suomalaispoliitikoista kellään ei taitaisi olla mahdollisuuksia menestyä oratoriollaan Amerikan markkinoilla.
Mutta onko Trump päässyt näin pitkälle tyylistään huolimatta vai nimenomaan sen ansiosta?
Trump on äärimmäinen todiste suomalaisen populismin kantaisän, SMP:n perustajan Veikko Vennamon kuulusta sanonnasta: ei ole tärkeätä mitä puhutaan kunhan puhutaan.
Sanonnan trumpilainen versio on yksinkertainen: julkisuutta saa sitä enemmän mitä enemmän puhuu läpiä päähänsä. Amerikkalainen media on antanut armottomassa uutiskilpailussa Trumpille tv-aikaa ja palstatilaa mielin määrin. Kampanja on tullut monin verroin halvemmaksi kuin jos hän olisi ostanut saman mokoman mainosjulkisuutta.
Media kyllä käsittelee Trumpia ansionsa mukaan eli armottomasti. Se ei näytä juurikaan vaikuttaneen Trumpin suosioon, koska hänen muutaman sanan lauseensa uppoavat melkoiseen määrään amerikkalaisia kuin häkä.
Tuo kansanosa näyttää vähät välittävän, että Trump on ollut säästeliäs totuuden kanssa, töräyttellyt rasistisia kommentteja, mollannut naisia ja parjannut vähemmistöjä. Tuo kansanosa, josta Yhdysvalloissa on käytetty rumaa sanontaa white trash, valkoinen roskaväki, tykkää kun joku ei ole politically correct, poliittisesti korrekti.
Jos Trump valitaan vielä Yhdysvaltain presidentiksi, amerikkalaismedialla on peiliin katsomisen paikka. Julkaisemalla Trumpin harkittuja törkeyksiä se on samalla vain lisännyt hänen suosiotaan. Medialle kuuluu melkoinen kunnia, tai syy, Trumpin noususta.
Trump on medialle pirullinen ongelma: yleisöllä on oikeus saada tietää maailman tärkeimpään virkaan tarjolla olevasta mahdollisimman paljon. Kun tämä sitten on syytänyt suustaan paljon sellaista, mitä joutuu lukemaan Suomessakin korkeintaan somesta, tuleeko siitä julkaisemisen arvoista siksi, että sanoja pyrkii korkeaan poliittiseen virkaan?
On toinen asia, tuleeko Trumpista Valkoisen talon isäntää. Jos uskaltautuu ennustamaan: todennäköisesti ei, mutta mahdotonta se ei ole. 75 minuutin puoluekokouspuheesta kuului jo häivähdys tuunattua Trumpia. Jos tuunaus onnistuu jatkossakin, mahdoton muuttuu yhä mahdollisemmaksi. Republikaanit tunnetaan taitaviksi kampanjoitsijoiksi.
Jos jatkotuunaus taas epäonnistuu, Trumpin on hyvin vaikeaa saada riittävästi niitä ääniä, jotka ratkaisevat Yhdysvaltain presidentinvaalin. Trump tarvitsisi paljon myös naisten, etnisten vähemmistöjen ja politiikan keskikentällä liikkuvien ääniä.
Republikaanit lähtevät loppukiriin hajanaisempina kuin koskaan, mutta yhdestä asiasta he ovat hartaan yksimielisiä: he vastustavat Hillary Clintonin valintaa. Demokraatit itsekään eivät ole olleet järin innostuneita rouva Clintonista.
Trumpin kampanja omistautuukin takuuvarmasti enemmän Clintonin mustamaalaamiseen kuin oman ehdokkaan politiikan esittelyyn.
Harva uskoi, että Trump pääsisi ehdokkaaksi. Pääsi. Kannattaa varautua yhä enemmän myös siihen vaihtoehtoon, että hän pääsee presidentiksikin.
Suomessa sanottiin 1980-luvulla: Reagan tulee, oletko valmis? Nyt voi sanoa: Trump voi tulla, oletko valmis?