Pääkirjoitus
Tilaajille

Trump saa tahran virkarikossyytteestä, mutta prosessin vaikutus presidentinvaaleihin voi yllättää

Presidentti Donald Trumpille virkasyyte on uusi tahra kylkeen, vaikka hänet lopulta vapautettaisiinkin.

Presidentti Donald Trumpille virkasyyte on uusi tahra kylkeen, vaikka hänet lopulta vapautettaisiinkin.

Oikeusjutussa on kyse poliittisesta kamppailusta mutta ennen kaikkea siitä, voiko presidentti ajaa virassaan henkilökohtaista etuaan.

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin merkilliseen tarinaan kirjoitettiin päättyneellä viikolla uusi luku, jollaista hän itse ei olisi suin surminkaan halunnut. Maan edustajainhuone päätti, että Trump asetetaan virkasyytteeseen.

Syytteen perusteina ovat vallan väärinkäyttö ja kongressin lainkäytön vaikeuttaminen. Ensimmäinen kohta liittyy siihen, että Trump pyysi Ukrainan presidenttiä aloittamaan tutkinnan poliittisesta vastustajastaan Joe Bidenista ja tämän pojasta, toinen siihen, että Trump oli kieltänyt keskeisiä henkilöitä todistamasta asiassa.