Troop­pi­nen myrsky etenee kohti öl­jyn­po­raus­laut­to­ja Mek­si­kos­sa

Meksikonlahden öljynporauslautat ovat hätätilassa, kun trooppinen Claudette-myrsky etenee Meksikonlahdelle.

Meksikonlahden öljynporauslautat ovat hätätilassa, kun trooppinen Claudette-myrsky etenee Meksikonlahdelle.

Meksikon valtion öljy-yhtiön mukaan toistaiseksi ihmisiä ei ole evakuoitu meksikolaisilta lautoilta. Yhdysvaltalaiset öljy-yhtiöt vähensivät varotoimenpiteenä lauttojensa tuotantoa. Toiset ylikansalliset yhtiöt ovat lennättäneet maihin lauttojen työntekijöitä niin, että vain kaikkein välttämättömin henkilökunta on jäänyt työpaikalle. Meksikonlahden ja Yhdysvaltain eteläisten osavaltioiden öljyntuotantolaitoksia suljetaan usein aktiivisimman hurrikaanikauden ajaksi.

Myrskyvaroitus nosti öljyn hintaa New Yorkin ja Lontoon pörsseissä.

Claudette pyyhkäisi perjantaina Cancunin rantakaupungin ylitse. Kaupungin poliisi evakuoi tilapäisesti 35 perhettä myrskyn vaurioittamista kodeistaan. Kukaan ei loukkaantunut myrskysäässä.

Tuuli puhalsi Jukatanin niemimaalla 80 kilometrin tuntivauhtia.

Claudette-myrskyn arvioidaan etenevän Meksikonlahden yli Texasiin, jonne sitä odotetaan aikaisintaan tiistaina.

Ilmoita asiavirheestä