TPS haki kotijäällään pudotuspelipaikan kannalta tärkeitä pisteitä jääkiekon SM-liigan jumbojoukkue Ässiltä.
Joukkue ei saanut parasta peliään esiin, mutta nihkeähkökin esitys tuotti 4-2-voiton ja TPS:lle nousun sarjassa yhdeksänneksi ohi Lukon.
Ottelun ehkä suurin mielenkiinto kohdistui TPS-kapteenin, puolustaja Aki Bergin paluuseen jäälle viiden kuukauden loukkaantumisen jälkeen.
- Hieno fiilis oli palata, mutta näkyihin se, ettei pelejä ollut alla. Pää ei ihan ollut mukana kaikissa ratkaisuissa. Peli oli tasoltaan huono, mutta hienoa oli, että kuitenkin voitimme, sanaili Berg aika tyytyväisenä ottelun jälkeen. Hän pääsi avaamaan kauden pistetilinsä yhdellä syöttöpisteellä.
Ottelun anti oli jääkiekkoilullisesti vaisu. Kotijoukkueen pelaajatkin liikkuivat kuin hidastetussa filmissä kaksi ensimmäistä erää. Maalit syntyivät enemmän tai vähemmän puolustuspelin virheistä.
Ottelun ratkaisijaksi nousi varsinainen yllätysmies. TPS:n hyökkääjä Max Kolu oli pelannut 42 ottelua ilman maalia. Nyt hän pamautti ensin 3-2-voittomaalin ja varmuudeksi vielä toisenkin osuman tyhjään maaliin.