Tuomenkehrääjäkoit jäytävät jo toisena kesänä tuomia lehdettömiksi Perämeren pohjukassa.
Torniossa tuhoja on kaikkialla, missä on tuomiakin, työnjohtaja Erkki Sankala kaupungin puisto-osastolta kertoo.
Sami ja Heli Hyrkkään kodin nurkalla Tornion Palosaaressa on eräs suurimmista kummituspuista.
Koko tuomi on kuin hopeisen sukan sisässä, mutta korean pinnan alla käy hirmuinen kuhina ja huiske. Kehrääjäkoin kellertävänvalkoisia mustatäpläisiä toukkia on sitkeän seitin alla määrättömästi.
Suuri puu ei ole edes riittänyt koko populaatiolle. Osa toukka-armeijasta on vaeltanut pitkin kattoa ja ulkoseiniä. Parin nyrkin kokoinen kasa on perustanut siirtokunnan jopa vesirännin ja syöksytorven liitoskohtaan ja kutonut sinne seittipussin suojaksi lintuja ja muuta pahaa maailmaa vastaan.
Myös viime kesänä sama puu oli samojen ahmattien suosiossa, mutta porukkaa oli vähemmän.
Sami Hyrkäs tietää, että kolmannen vuoden jälkeen tuholaisten sanotaan häviävän itsestään.
"Silti moottorisahakin on kieltämättä mielessä vilahtanut", hän tunnustaa.
Tornion puistoissa ei tehdä vastaiskuja
Kaupungin puistoissa vastaiskuun ei lähdetä. Erkki Sankala nimeää ruiskutukset mahdottomaksi urakaksi eikä puitakaan aiota panna nurin. Samoilla linjoilla on hyönteistutkija Juhani Itämies Oulun yliopiston eläinmuseosta.
Itämies kummeksuu, mikä on roihauttanut kehrääjäkoikannan huippuunsa Tornion-Kemin seudulla, kun massaesiintymät näyttävät olevan muualla ohi. Niin on käynyt myös Oulussa.
Äskeisellä matkallaan Lounais-Suomeen Itämies näki auton ikkunasta yhden ainoan seitillä verhoillun pienen tuomen. Se oli Vaasassa.
"Kun varta vasten pysähtyi katselemaan, saattoi nähdä yhden tai kaksi toukkapesyettä, mutta käytännössä ongelma on ohi, huippujakso on romahtanut."
Paljon käytettyyn ilmastonmuutoksen piikkiin Itämies ei ole tutkimuksen puuttuessa Tornion-Kemin ötökkäinvaasiota laittamassa.
"Tai totta kai voi siinä osittain olla sitäkin. Kun Oulussa oli edellinen massaesiintyminen 1970-luvulla, siinä oli parikin hyvin lämmintä vuotta."
Pohjoisessa "normin mukainen" tuomenkehrääjäkoin massarynnistys on tapahtunut keskimäärin 30 vuoden välein, etelämpänä massiivinen tuho toistuu noin 12 vuoden syklissä, Itämies kertoo.
Hätäiseksi välipalaksi kelpaavat muutkin
Torniossa toukka-armeija on noussut myös pihlajiin, ruusuihin, koivuihin ja orapihlajiin.
"Hätäpäissään tuomenkehrääjäkoi voi nakertaa niitäkin", Itämies sanoo. "On tosin pieni vaara, että kyseessä ei olekaan enää sama laji." Suomessa kehrääjäkoiden suvussa on 5-6 lajia. Jokin elää pihlajassa, jokin tuhkapensaassa, omenapuussa tai jossain koristekasvissa.
"Olen itsekin huomannut tuomenkehrääjäkoin ainakin yrittäneen syödä pihlajaa, mutta menestys voi olla huono. Osa toukista ei ehkä edes kehity aikuisiksi perhosiksi tai perhosten munantuotto jää pieneksi. Pihlaja ja muut kasvit eivät ilmeisesti ole sille kovin hyvää ravintoa."
Epätietoisuutta on ollut, mihin kotelostaan perhosina maailmaan tulevat kehrääjäkoit munivat munansa syyskesällä.
Asia askarrutti myös Itämiestä. Vuosi sitten keväällä hän lähti niitä hakemalla hakemaan ja toi mikroskoopin alle. Nyt hän tietää, ettei maankamara ole niiden talvehtimisalusta.
"Ne talvehtivat pikkuriikkisinä toukkina vieri vieressä naaraan kutoman seittisuojuksen sisällä puun oksissa."