Turkmenistanin valtion virallisilta nettisivuilta viime maanantain kohdalta, monien muiden presidentin päätösten seasta löytyy lyhyt tiedote, joka kertoo jotain yleismaailmallista vallasta ja totuuksista.
Tiedotteen ydin on tässä: "Turkmenistanin presidentti teki päätöksen, joka sallii... purkaa Puolueettomuuden muistomerkin (pääkaupunki) Ashabatissa..."
Päätös kuuluu pakettiin, jolla on virallisen ilmoituksen mukaan tarkoitus parantaa Ashabatin arkkitehtoonista ilmettä.
Väkiluvultaan vähän Suomea pienemmässä Turkmenistanissa lyhyt tiedote on merkitystä täynnä. Runsas vuosikymmen sitten rakennetun, 75 metriä korkean Puolueettomuuden muistomerkin huipulla on nimittäin maan edellisen presidentin Saparmurat Nijazovin kultaa hohtava patsas. Se kääntyy päivän kierron mukaan, ja niin presidentti katsoo aina aurinkoon. Tai ehkä aurinko presidenttiin.
Vain kolme vuotta sitten ehdotuskin muistomerkin purkamisesta olisi johtanut esittäjänsä vaikeuksiin. Se olisi häpäissyt Nijazovin, joka halusi itseään kutsuttavan Turkmeenien johtajaksi, turkmenbashiksi. Hänen tekoihinsa kuului muun muassa maassa käytettyjen kuukausien nimien vaihtaminen. Uudet viittasivat esimerkiksi presidenttiin itseensä ja tämän äitiin.
Itsensä jumalhahmoksi korottanut diktaattori kuitenkin kuoli joulukuussa 2006. Ei aivan heti sen jälkeen, mutta jo pian alkoivat vaihtua Turkmenistanin totuudet. Maanantainen päätös oli kehityksen jatkoa.
Edelleenkin purkupäätöstä piti kaunistella. Paikan päällä ja maailmalla kuitenkin ymmärretään, mistä on kyse: Turkmenbashin totuuksien aika on ohi.
Näin Keski-Aasiassa. Entä muualla?
On vain ajan kysymys, milloin "Suuren johtajan" eli Kim il-Sungin ja hänen poikansa Kim Jong-ilin eli "Viisaan johtajan" elämä ja teot perataan Pohjois-Koreassa läpi ja räjäytetään vanhat totuudet taivaalle samaan aikaan henkilöpalvonnasta todistavien symbolien kanssa.
Totuudet muuttuivat myös Neuvostoliitossa useaan kertaan. Niin kävi Stalinin kuoltua mutta myös Mihail Gorbatshovin noustua valtaan 1980-luvun puolivälissä. Notkeimmat vanhojen totuuksien puolustajat opettelivat uudet iskusanat, joiden ansiosta entisistä eliitistä saattoi liukkaasti siirtyä uuteen.
Hyppyä uusien totuuksien kyytiin yrittivät monet myös Virossa 1990-luvun vaihteessa, mutta vain osa onnistui tekemään sen uskottavasti. Paras esimerkki tällaisesta on Arnold Rüütel, neuvostoaikana järjestelmän mies, Viron uuden itsenäisyydenkin aikanakin presidentiksi valittu.
Suomessa osa totuuksista vaihtui, kun Kekkonen kuoli, muun muassa se, että idänsuhteita voi hoitaa vain Kekkonen. Kiinnostava silmälläpidettävä asia on lähivuosina se, muuttuvatko SDP:n ja kokoomuksen totuudet presidentin tarvitsemista valtaoikeuksista siinä vaiheessa, jos Tarja Halosta seuraa virassa Sauli Niinistö.
Ja kun pienempiin ympyröihin tullaan, työpaikoilla vanhat totuudet vaikkapa menestyksen avaimista tapaavat kadota samalla ovenavauksella kun entinen pomo lähtee, urheilussa siinä vaiheessa, kun nerona pidetty valmentaja saa potkut ja seuraajan.
Alaisten ja alamaisten osa totuuksien vaihtuessa on usein kova, mutta hyvässä lykyssä muutoksia voi seurata vain hämmästellen, jopa hymähdellen.
pekka.mikkola@kaleva.fi