To­tuu­den vää­ris­te­li­jä

Jaakko Yli-Juonikkaan romaanissa Valvoja (2009) seikkailee haminalainen satamavahti Toimi Silvo, joka valvoo itsensä ennätystenkirjoihin, vaikka perimmäisenä pyrkimyksenä onkin totuudenetsintä tietoisuuden äärialueilta.

Kirjailijan ja kääntäjän töillä nykyään itsensä elättävä Jaakko Yli-Juonikas on tehnyt "oikeita töitä" muun muassa kirjastossa, kirjapainossa ja rakennuksilla.

Uusi romaani Uneksija taas kertoo Eino Teräksestä. Hän oli yksi monista 1900-luvun alun Suomessa toimineista uskonnollisista saarnaajista, joiden työtapa oli hurmoshenkinen unissapuhuminen.

"Hämmennyn ja inspiroidun tämäntapaisiin tositarinoihin sisältyvistä yllättävistä ristiriidoista. Uskon, että epätyypillisen ihmisyyden tarkkailu kertoo jotain myös ihmisyydestä yleensä", korostaa Yli-Juonikas.

Kirjailijaksi Yli-Juonikas arvelee päätyneensä taiteenlajin "muita helpomman saavutettavuuden, eli ilmaisen kirjastolaitoksen, ansiosta."

Innoittajakseen hän mainitsee erityisesti amerikkalaisen Nathanael Westin.

"Hän on kuvannut länsimaista vieraantumiskehitystä hienommin kuin ehkä kukaan toinen kirjailija."

Lue lisää keskiviikon Kalevasta!

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä