Irakin sota on vaatinut jo 25 000 siviiliuhria. Vastuu kuuluu paitsi miehitystä vastustaville myös ja ennen kaikkea miehittäjille.
Vanhastaan tiedetään, että sodan ensimmäinen uhri on totuus. Osapuolet puolustavat itseään ja mustamaalaavat vastapuolta luodakseen propagandan keinoin itsestään mahdollisimman edullisen ja toisesta mahdollisimman epäedullisen kuvan. Totuus on ollut kortilla alusta lähtien myös Irakissa käytävän sodan ympärillä.
Totuudenkin siemeniä sentään on. Uusi selvitys kertoo luotettavan tuntuisesti, että aseettomista siviileistä on tullut totuuden rinnalla sodan suurimpia uhreja. Britanniassa toimivan, Irakin sodan uhrilukuja laskevan ryhmän mukaan yhteenotto vaati kahtena ensimmäisenä vuonna lähes 25 000 siviiliuhria. Selvitysjakso ulottui tämän vuoden huhtikuun loppuun. Sen jälkeen väkivallan tahti on vain kiihtynyt.
Julkisista lähteistä kerätyt tiedot ovat Yhdysvalloille äärimmäisen kiusallista luettavaa. Koska viimeisen päälle tarkkoja tietoja ei salamasodan ja sitä seuranneen kaaoksen oloissa varmasti koskaan saada, luvut on helppo kiistää tai ohittaa olankohautuksella. Tällaiseen selvitykseen aina liittyvä epätarkkuus ei silti vähennä sen arvoa.
Yhdysvallat ei ole esittänyt ainakaan julkisesti omia arvioitaan sotatoimien vaatimista siviiliuhreista. Vielä tulenarempaa tietoa hypervallalle on se, kuinka paljon sota vaatii omia uhreja.
Selvityksessä on paljon sellaista, mikä muuttaa Irakin sodasta tähän asti välitettyä kuvaa. Selvitys ei lisää sodan oikeutusta rahtuakaan, pikemminkin päin vastoin.
Selvityksen mukaan Yhdysvaltain johtamat miehitysjoukot surmasivat lähes 40 prosenttia siviiliuhreista, suurimman osan pari kuukautta kestäneen salamasodan aikana. Yli puolet siviiliuhreista kuoli räjähteiden takia, kaksi kolmasosaa heistä ilmapommituksissa.
Tällaiset luvut murentavat Yhdysvaltain markkinoimaa kuvaa kirurgisen tarkasti käydystä täsmäsodasta, jossa modernit aseet olisivat tehneet selvää vain sotilaskohteista. Siviilien käyttö sotilaskohteiden ihmiskilpinä kuului syrjäytetyn diktaattorin Saddam Husseinin taktiikkaan, joten syytaakka lankeaa sodan molemmille osapuolille.
Ehkä merkittävin selvityksen havainto koskee Irakin kapinallisten ja muualta tulleiden terroristien osuutta siviilien kuolemissa. Miehityshallinnon masinoima tiedotus on luonut tehokkaasti kuvaa, jonka mukaan kapinalliset ja terroristit ovat kutakuinkin ainoa syypää Irakin verenvuodatukseen.
Selvityksen mukaan Irakin kapinalliset surmasivat noin kymmenesosan siviiliuhreista. "Tuntemattomiksi" kutsutut, Irakiin todennäköisesti vasta sodan jälkeen siirtyneet epämääräiset terroristiryhmät surmasivat siviiliuhreista noin 11 prosenttia. Näiden kahden ryhmän yhteen laskettu vastuu olisi siis noin viidennes. Vaikka tällainen summittainen väkivalta on kiihtynyt miehityksen pitkittyessä, osuus on pieni verrattuna siihen suunnattuun julkisuuteen. Epäjärjestyksestä aiheutuva rikollisuus onkin noussut ajan mittaan siviilikuolemien suurimmaksi syyksi.
Hatun noston ansaitseva selvitys on tervetullut muistutus siitä, että ulkopuolisten kannattaa suhtautua kriittisesti osapuolten sodasta antamiin tietoihin ja että tiedotussota on sodan yksi muoto. Tiedotussotaa osataan muuallakin kuin Yhdysvalloissa; al-Qaidan nimissä liittouman eurooppalaismaille tiistaina annettu varoitus vetää joukot Irakista kuukaudessa on tästä hyvä esimerkki.
Selvitys vahvistaa senkin tosiasian, että vaikka Irakista on nähtävästi tullut Saddamin syrjäyttämisen jälkeen demokraattisin valtio Lähi-idän arabimaiden joukossa, siitä on samalla tullut myös väkivaltaisin.