Hoitotakuun vaatimukset pitää täyttää myös Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Ne ovat joutuneet aiheesta ministeriön silmätikuiksi.
Viime vuoden maaliskuussa voimaan tulleella terveydenhuollon suuruudistuksella, hoitotakuulla, on erinomaiset tavoitteet. Sen pääsisältö on, että potilaan on asuinpaikasta riippumatta saatava vaivansa vaatima hoito ilman turhia viivästyksiä. Terveydenhuollon asiakkaan on saatava terveyskeskukseen yhteys heti, terveystutkimukseen on päästävä kolmen päivän kuluessa, tarvittaviin jatkotutkimuksiin kolmen viikon ja leikkaukseen tai muuhun potilaan tilan vaatimaan jatkohoitoon kolmen--kuuden kuukauden kuluessa.
Uudistuksen yksi pääperiaate oli vahvistaa kansalaisten tasavertaisuutta. Pettävään polveen tai alkavaan astmaan on saatava järkevässä ajassa hoito niin Helsingissä kuin Lapin perukoillakin.
Jo uudistuksen voimaantulon aikana sen tavoitteiden toteutumista epäiltiin, sillä takuun ehtojen täyttämisen tiedettiin riippuvan muun muassa rahasta ja työvoimasta. Vuotta myöhemmin vaikuttaa siltä, että hoitotakuun toteutuminen on ollut kuitenkin kiinni muustakin -- kuten siitä, onko lakiin kirjattu velvoite otettu alun perin kyllin vakavasti.
Erot sairaanhoitopiirien välillä osoittavat kiistatta, että Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa herätys on tapahtunut jälkijunassa. Hoitotakuu kangertelee näissä kahdessa maakunnassa erikoissairaanhoidossa hämmästyttävällä tavalla. Eniten yli kuusi kuukautta hoitoa jonottaneita on ortopedian alalla.
Jopa kahden vuoden jonotusaikoja Oulun yliopistollisen sairaalan leikkauksiin on vaikea hyväksyttävin syin puolustella. Ei ihme, että ministeriön virkamieskin puhui Kalevassa "hurjasta lainvastaisuudesta".
Hoitotakuun asettama vaatimus terveydenhuollon koneistolle on kieltämättä kova. Silti pitää muistaa, että valmistautumisaika hoitotakuuseen alkoi jo paljon ennen viime vuoden maaliskuun alkua, jolloin uudistus tuli voimaan. Jatkoaikoja on sitä paitsi annettu jo kylliksi.
Kaikkialla muualla Suomessa asia on sosiaali- ja terveysministeriön selvityksen mukaan hoidettu paremmin kuin Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Kainuussa osan ongelmista voi panna sen tiliin, ettei alueella ole riittävästi ostopalvelujen tarjoajia. Siitä huolimatta näyttää myös siltä, ettei lain velvoitteita ryhdytty täyttämään alusta pitäen riittävällä ponnella.
On välttämätöntä, että viimeistään nyt ministeriön kovistelujen jälkeen näissä kahdessa maakunnassa pannaan isot pyörät pyörimään. Yli kuusi kuukautta leikkausta jonottaneiden määrä on toki kummallakin alueella runsaassa vuodessa selvästi lyhentynyt, mutta nykyisessä tilanteessa ei ole vielä kehumista. Jonojen lyhentymisvauhti on viime kuukausina kaiken lisäksi hidastunut erityisesti Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä. Nyt tavoitteeksi on otettu tilanteen hoitaminen kuntoon tämän vuoden loppuun mennessä. Siitä lipsuminen olisi jo todellinen häpeä.
Toteutuessaan hoitotakuu lisää potilaiden oikeusturvaa. Siksi heiltäkin pitää edellyttää kohtuullista joustoa sen hyväksymisessä, missä hoito annetaan. Esimerkiksi tarjottava leikkauspaikka ei aina olekaan aiemmasta tuttu, lähellä sijaitseva sairaala. Epäilemättä kaukana kotoa ja omaisista on ankeampaa maata leikkauksesta toipumassa, mutta potilaankin kannalta tärkeintä on, että hän ylipäätään saa hoidon vaivaansa.