Vaaleja edeltävän lyhytnäköisen talouskeskustelun lomaan mahtuu myös kauas tulevaisuuteen katsova rakentava puheenvuoro. Tulevaisuuden avainkysymys ei ole "jakovarassa", vaan tuottavuudessa ja työpaikoissa.
Vaaleihin valmistautuvat poliitikot jakavat lupauksissaan miljardeja sinne ja tänne. Todellisuudessa Suomen tämänhetkinen huoli ei ole vaurauden jakamisessa, vaan sen hankkimisessa ja säilyttämisessä. Kansainvälisen konsulttiyhtiön McKinsey & Companyn julkaisema selvitys Suomen talouden haasteista sopisi hyvin palauttamaan vaalikeskustelua perusasioihin. Mutta koska selvitys katsoo kohti vuotta 2020 eikä vain seuraavaa vaalikautta, se tuskin paljon kansanedustajaehdokkaiden käsissä kuluu, saati että pääsisi heidän puheisiinsa asti.
Aihetta olisi, sillä paperi tuo terveellisellä tavalla suhteellisuudentajua Suomen nykytilanteen arviointiin. Jotta hyvinvointiyhteiskunta säilyisi myös tulevaisuudessa, se edellyttää kolmea asiaa: selvästi yli kahden prosentin vuotuista talouskasvua, 230 000-290 000 uutta työpaikkaa ja 75 prosentin työllisyysastetta.
Tämä oloissa, joissa väestön ikääntyminen lisää yhteiskunnan kuluja väistämättä ja jossa kansainvälinen kilpailu aina vain kiristyy. Onnistuminen tässä urakassa edellyttää päätöksiä, jotka liittyvät aivan muuhun kuin näiden vaalien hokemaksi nousseen "jakovaran" käyttöön.
Eivät nämä konsulttiyhtiön näkemykset uusia ja mullistavia ole. Samantapaisiin päätelmiin tavataan päätyä aina, kun Suomen tulevaisuuden haasteisiin vakavasti paneudutaan. McKinseyn maaraportti on kuitenkin yksi arvokas ääni lisää tähän asiantuntijakuoroon. Se pohjaa laajaan ja ajantasaiseen aineistoon eikä ole sidoksissa suomalaisiin intressiryhmiin, joten se ansaitsee tulla huomatuksi.
Lähivuosien päättäjien haaste tosin on vieläkin suurempi kuin raporttiin on kirjattu. Energia- ja ympäristöasiat kuten ilmastonmuutos on "aiheen laajuuden vuoksi" rajattu sen ulkopuolelle. Tosielämässä ei ole sitä ylellisyyttä ole olemassa, että liian mutkikkaat kysymykset voitaisiin unohtaa. Erityisesti ilmastonmuutos heijastuu myös Suomen talouteen suuresti, ja päättäjien on pakko ottaa se linjauksissaan huomioon.
Lamavuosien jälkeen Suomen taloudella on mennyt yleisesti ottaen hyvin. Silti Suomen asema eri maiden bruttokansantuotteen vertailussa, joka ottaa ostovoiman huomioon, on pysynyt kutakuinkin ennallaan kauan: vuonna 1970 olimme sijalla 17, vuonna 2004 sijalla 15.
Talouden pelivara ei ole nopeasta talouskasvusta huolimatta kovinkaan suuri. Raportti huomauttaa aiheellisesti, ettei työllisyyskehitys ole seurannut talouskasvun tuomien mahdollisuuksien mukana. Jatkossa monilla aloilla työllisyys luultavasti yhä heikkenee, etenkin teollisuudessa.
Kuinka tältä pohjalta syntyy jatkuva yli kahden prosentin talouskasvu ja menetettyihin nähden moninkertainen määrä uusia työpaikkoja? Raportissa vastauksena ovat yksityiset palvelut ja kasvuyritykset. Julkisella puolella väki saattaa jopa vähetä. Hyvinvointipalvelut halutaan siis pelastaa parantamalla julkisen sektorin tuottavuutta paljon. Se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty.
Etenkin väestön ikääntyminen tuo haasteita, joista ei näpertelemällä selviä. Tähän todellisuuteen nähden vaalien alla käyty keskustelu vanhustenhoidosta on kapea-alaista, jopa populistista. Jotta Suomi pystyy vanhusväestönsä hoitamaan ilman valtavia veroja, on lähdettävä liikkeelle yhteiskunnan rakenteista ja asenteista.