To­to­pe­lien vero nousee muiden pelien tasolle

Finntoton hevospelien muita alhaisempi verotus päättyy vuodenvaihteessa. Ratkaiseva äänestys asiasta on kuitenkin lykkääntynyt eduskunnassa.

Finntoton hevospelien muita alhaisempi verotus päättyy vuodenvaihteessa. Ratkaiseva äänestys asiasta on kuitenkin lykkääntynyt eduskunnassa.

Keskustan oli tarkoitus tuoda jo tänään äänestykseen esitys totopelien veron säilyttämisestä ennallaan. Kansanedustaja Mika Lintilän (kesk.) mukaan esitys jäi teknisen kömmähdyksen vuoksi tekemättä.

Lintilän mukaan keskusta käyttää nyt hyväksi toisen tilaisuuden ja äänestyttää koko lakiesityksen hylkäämisestä. Lintilä on Suomen Hippoksen hallituksen puheenjohtaja.

Hallituksen ajama muutos merkitsee sitä, että yksinoikeudella pelitoimintaa harjoittavien maksama arpajaisvero nousee 12 prosenttiin. Nyt vero on 10 prosenttia paitsi totopeleissä, joille se on 9,5 prosenttia.

Veroa maksetaan sisään tulleen rahan ja ulosmaksettujen voittojen erotuksesta.

Keskusta on puolustanut totopelien alhaisempaa verotusta sillä, että Finntoton pelimyynti on taloustilanteen vuoksi vähentynyt selvästi. Hevostalous saa tulonsa paljolti totopelien tuotosta.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä